Kirpputorit ovat suuressa osassa vaatteiden kierrätyksessä. Tammelan Fidassa Tampereella voi tehdä löytöjä.

Ekologisuus on tärkeä osa kulutuskulttuuria – silti vain pieni osa käytetyistä vaatteista kelpaa jälleenmyytäväksi

Kun helsinkiläinen bloggaaja Melissa Laitakari tarvitsee uusia vaatteita, hän suuntaa ensimmäisenä omalle vaatekaapilleen. Tuunaamalla vanhalle vaatteelle voi antaa kokonaan uuden elämän.

Rakkaus vaatteisiin ja ekologinen elämäntapa eivät sulje toisiaan pois. Helsinkiläinen mallipukineiden valmistaja ja bloggaaja Melissa Laitakari, 45, havahtui tuhlailevaan elämäntapaansa ottaessaan osaa Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeseen.

Laitakarilla on vaatealan koulutus ja hän tekee paljon vaatteita itse. Ennen haastetta hän ei ollut miettinyt materiaaleja ja niiden alkuperää sen enempää. Vaatteet ovat kuitenkin tärkeitä Laitakarille ja siksi hän painottaa pukeutumisessaan nykyään ekologisuutta.

– Tuunauksesta tuli iso osa elämää, sillä halusin elää ekologisemmin.

Jos Laitakari tarvitsee uutta päällepantavaa, hän suuntaa ensimmäisenä omalle vaatekaapilleen. Sieltä löytyy aina jotakin, jonka voi muuttaa ihan uudeksi.

Villa Nanna -blogissaan Laitakari esittelee luomuksiaan ja antaa vinkkejä, miten vanhoja vaatteita voi hyödyntää uudelleen. Syyskuisessa blogipäivityksessään hän esitteli muun muassa uuden paitansa, joka on syntynyt yhdistämällä kaksi vanhaa paitaa.

Tuunaamalla voi luoda jotain ihan uutta. Fida seconhand Tammela Tampere.

Vain pieni osa kierrätetyistä vaatteista käytetään uudelleen

Suurten vaateliikkeiden rinnalle nousee vauhdilla kirpputoreja ja nimenomaan kierrätettyihin materiaaleihin keskittyviä kauppoja, joiden tärkeimpänä toimintaperiaatteena on ekologisuus.

Yksi näistä on Helsingissä toimiva kierrätysvaateliike Recci. Recciin voi viedä käytettyjä, ehjiä vaatteita. Käyttökelpoiset ja siistit tuotteet myydään eteenpäin sellaisenaan. Myytäväksi kelpaamattomat tekstiilit kierrätetään ja ne hyödynnetään uusien materiaalien tuotannossa.

Reccin nettisivuilla kerrotaan, että vain alle 20 prosenttia lahjoitetusta materiaalista on jälleenmyyntikelpoista. Ilman kierrätystä jopa 90 prosenttia lahjoitetusta tekstiilistä joutuisi poltettavaksi.

Laitakari on ratkaissut ongelman luomalla uutta vanhoista vaatteistaan.

– Jos esimerkiksi tekstiilijäte ei ole käyttökelpoista mihinkään, hyödynnän sen itse esimerkiksi tekemällä pesurättejä.

Kirpputorit kasvattavat suosiotaan kuluttajien keskuudessa.

Pienillä yksityiskohdilla luo helposti omaa tyyliä

Laitakari hankkii vaatteensa kirpputoreilta ja kierrätyskeskusten ilmaisosastoilta. Hän ei juurikaan osta vaatteita uutena, ellei ole ihan pakko. Tarpeettomaksi jääneet vaatteet hän lahjoittaa Hope-yhdistykselle tai Kierrätyskeskukselle.

Tuunaaminen on Laitakarin mukaan hauska harrastus, jolla voi luoda helposti omaa tyyliä ja muotia. Sen voi aloittaa mistä vaan, ja pienilläkin muutoksilla saa paljon aikaan.

– Vaihda napit paitaan, ompele pitsiä tai koristenauhaa. Niillä pääsee jo pitkälle. Siitä voikin helposti edetä astetta vaikeampiin korjauksiin ja tehdä vanhasta vaatteesta kokonaan uuden.

Aino Häyrinen tekee löytöjä Tammelan Fidassa.