Kiusaaminen ei lannistanut 15-vuotiasta lettitaituria – “En välitä ilkeistä kommenteista”

Alina Aarnio innostui letittämisestä neljä vuotta sitten ja alkoi harjoitella omilla hiuksillaan. Alun vaikeuksista ja koulukiusaamisesta huolimatta hänen Instagram-tilillään on jo 20 000 seuraajaa, ja lisää kertyy jatkuvasti.

Tamperelainen Alina Aarnio, 15, onnistui vahingossa vaikean letin tekemisessä ja hurahti YouTube-videoita katseltuaan saman tien letittämiseen. Pian syntyi Instagram-tili Moonlightbraids, jolla hän esittelee tekemiään kampauksia.

Koulussa Aarnio on saanut välillä kuulla negatiivista kuittailua harrastuksestaan. Vieläkin jotkut haukkuvat esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, mutta hän ei anna ikävien kommenttien lannistaa.

– En välitä niistä, koska minulla on aika hyvä itsetunto.

Nyt Aarnion Instagram-tilillä on jo 20 000 seuraajaa. Hän haluaa kuitenkin pitää kampausten tekemisen vain harrastuksena ja haaveilee urasta kansainvälisessä politiikassa.