Kansalaisaloitteen mukaan uhrin suostumuksen puuttuminen tekee sukupuoliyhteydestä raiskauksen. Kuva: Flickr/Pietro Naj-Oleari

Kansalaisaloite raiskauksen määritelmän muuttamisesta suostumusperustaiseksi etenee eduskuntaan – ”Tämä on hieno hetki”

Suostumusperustaisen raiskauksen määritelmän mukaan sukupuoliyhteys esimerkiksi nukkuvan kanssa olisi rangaistava teko. 50 000 kannattajan nimeä kerännyt kansalaisaloite etenee keväällä valittavan uuden eduskunnan käsittelyyn.

Kansalaisaloite raiskauksen määritelmän muuttamisesta on saanut vaaditun määrän kannattajia ja etenee eduskuntaan. Aloitteessa vaaditaan nykyiseen rikoslakiin muutosta, jonka mukaan uhrin suostumuksen puuttuminen riittää määrittämään seksuaalisen kanssakäymisen raiskaukseksi.

Jos tuleva eduskunta hyväksyy lakimuutoksen, raiskaukseksi tulkitaan rikoslaissa esimerkiksi tilanne, jossa uhri nukkuu tai on peloissaan tai tiedoton. Muutoksen mukaan suostumusta ei ole myöskään tilanteessa, jossa sukupuoliyhteys toteutetaan toisin kuin mihin uhri on ymmärtänyt suostuvansa.

Vihreiden nuorten puheenjohtaja Iiris Suomela kommentoi uutista Moreenimedialle.

– Tämä on meille iloinen ja hieno hetki.

Suomela on toinen aloitteen vireillepanijoista. Hän kommentoi myös aloitteen tulevaisuutta ja jatkokäsittelyä. Hänen mukaansa aloite on osa laajempaa muutossuuntaa.

– Seuraava tavoite on varmistaa, että tuleva eduskunta on feministisempi ja tasa-arvoisempi kuin nykyinen, Suomela sanoo.