Black Friday käynnistää joulusesongin.

Black Friday ei ole enää vain perjantai – yhä ärhäkämpi kampanjointi saa laimean vastaanoton

Keskiviikkopäivänä ostoskeskus Ratinassa kaikui kuulutuksia, joilla kävijöitä houkutellaan palaamaan paikalle perjantaina ja viipymään siellä iltaan asti. Moreenimedia kävi Tampereen keskustan ostoskeskuksissa selvittämässä, mitä asiakkaat pohtivat kulutuspäivästä.

Yksittäiset liikkeet ja monet verkkokaupat ovat käynnistäneet viikon pienillä alennusprosenteilla ja luovat mystisyyttä perjantaihin mainonnallaan.

Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen on havainnut Black Fridayn olevan vuosi vuodelta näyttävämpi ja laajempi, mutta tänä vuonna poikkeuksellista on kampanjan käynnistäminen jo useaa päivää perjantaita aiemmin. Kampanja alkoi monessa verkkokaupassa jo edeltävänä maanantaina.

Fakta

Black Friday

  • Yhdysvaltojen kiitospäivän jälkeinen perjantai
  • Kasvanut vuoden suurimmaksi myyntipäiväksi
  • Lanseerattu Suomeen 2015
  • Samana päivänä Älä osta mitään -päivä, jolloin muun muassa Luonto liitto kannustaa pitämään kulutuksettoman päivän.

Ratinassa ja Koskikeskuksessa samalla viikolla vierailleet ihmiset tiedostavat kampanjan, mutta suhtautuvat siihen kuitenkin hillitysti. Usealle perjantai on vain yksi tarjouspäivä muiden joukossa. Professori Heinonen arvelee Black Fridayn varhaistavan joulusesonkia alkamaan jo marraskuun puolivälissä.

Joululahjaostoksilla ollut Sofia Salomäki kokee, että somessa hehkutetaan vastaavia kampanjoita liikaa.

– Alennukset eivät kuitenkaan tunnu olevan huomattavan suuria, Salomäki pohtii.

Professori Heinonen toteaa kausialennuskampanjoita olleen markkinoilla jo pitkään. Ainakin Helsingissä tuntuu olevan joka viikko jokin kampanja jossain meneillään.

Sofia Salomäki välttelee ylimääräisiä ostoksia.

Jalat maassa olevat asiakkaat eivät vaikutu tarjouksista

Vaateostoksilla Ratinassa ollut Heidi Ellilä ei koe kampanjaa itselleen tarpeelliseksi.

– Ei viitsi tulla jonottamaan. En liiku tarjousten perässä. Jos jokin tietty hankinta olisi tehtävä, niin ehkä tutustuisin tarjouksiin.

Sofia Salomäki on Koskikeskuksessa tekemässä joululahjaostoksia, mutta ei tee niitä Black Fridayn johdattelemana. Hän ei aio osallistua tarjouksiin, koska ei tarvitse tällä hetkellä mitään uutta.

Kampanja herättää Salomäessä lievän vastareaktion.

– Tällaisissa kampanjoissa on kaksi puolta. Toisaalta on hyvä, että on isoja alennuksia, joita vähävaraiset pääsevät hyödyntämään. Mutta minusta se on mennyt ylettömäksi ja yllyttää kulutushysteriaan.

Samoilla linjoilla on aukion penkeillä istuskeleva Niko Tala.

– Onhan tuossa sellaista kulutusyhteiskuntavibaa. Ei kiinnosta enkä ihan tajua pointtia.

Niko Talalla ei ole tapana tehdä ostoksia huvin vuoksi.

Ostovalintoihin vaikuttavat käytännön tekijät

Kampanja ei herätä asiakkaissa voimakkaita kokemuksia. Niko Tala arvelee kampanjan olevan kaupoille toimiva tapa saada ihmiset liikkeelle.

Hinta-laatusuhde ratkaisee ostoksia tehdessä.

– Riittää kunhan tuote sopii minulle, näyttää ja tuntuu hyvältä eikä maksa liikaa, Heidi Ellilä listaa.

Talouskasvua tarvitaan, mutta professori toteaa, että on mietittävä, miten sitä saavutetaan ilmaston näkökulmasta.

– Toisaalta jos kaikki olisivat ostamatta muutaman viikon, siitä seuraisi yritysten konkursseja ja lopulta lama. Jokaisen on tykönään mietittävä valintojaan ja niiden seurauksia, Visa Heinonen pohtii.

Tunnelma kaupoilla on edeltävinä päivinä arkinen ja rauhallinen. Perjantaina tunnelma voi olla hyvinkin erilainen, mutta sen juttuun haastatellut ihmiset todennäköisesti tulevat välttämään.