Majatalon yrittäjän arki on työntäyteistä. Kuvassa Majatalo Villasen yrittäjä Riitta Häkkinen tekemässä rutiinihommia.

Kulkukauppiaiden merkittävä väheneminen näkyy tienvarsien majoitusliikkeissä – tilalle ovat tulleet reissutyöläiset

Tienvarsien majoitusliikkeet yleistyivät Suomessa automatkailun lisäännyttyä 1960–1970-luvulla. Nykyään majoituspalveluiden yrittäjiltä vaaditaan nopeaa toimintaa. Huonevarauksia tehdään lisääntyvissä määrin internetin varaussivustojen kautta, ja asiakkaat vaativat yrittäjiltä välitöntä reagoimista varausvahvistuksiin.

Valtatie 9:n läheisyydessä sijaitsevan Majatalo Villasen yrittäjäpariskunta Eki Lehto ja Riitta Häkkinen ovat harjoittaneet majoitustoimintaa vuodesta 2010. Yrittäjät kertovat, että vuodenajat näkyvät majoitustoiminnassa.

– Kesäkausi on turistiaikaa, ja talvella ja syksyllä on enemmän työmiesasukkaita.

Kulkukauppiaiden kulta-aika on mennyt ohi. Kahdesta muusta majoitusliikkeestä kerrotaan, että muutos on vaikuttanut merkittävästi tienvarsimajoituksen kysyntään. Kotimaanmatkailun nousukausi on osaltaan paikannut asiakaspulaa.

Raumantien motellin yrittäjä Johanna Normia kiittää reissutyön lisääntymistä, sillä työmiehet käyttävät ahkerasti tienvarsimajoitusta.

Asiakkaista on tullut vaativampia

Internetin varauspalvelut ovat auttaneet majoitusliikkeitä kansainvälisille markkinoille. Toisaalta nettivaraukset vaativat yrittäjiltä nopeaa toimintaa. Asiakkaat ovat nykyään vaativampia kuin ennen.

– Ainakin tämän meidän toimintakautemme aikana on tullut esille se, että ollaan yhä nopeampia. Huonevarausvahvistukset tulee hoitaa nopeasti, ja yksilöidysti halutaan tiettyyn huoneeseen, Häkkinen kertoo.

Ennen matkailu oli leppoisampaa. Nykyajan kiireinen elämäntahti ei ole eduksi tienvarsimajoitukselle.

– Ainoat, jotka ovat ihana poikkeus, ovat sähköauton omistajat. Heillä on aina vähän aikaa pysähtyä lataamaan, Lehto sanoo.