Pääradan kehittäminen puhuttaa eduskuntavaalien alla. Kuva: Wikipedia

Maakuntajohtajat ja poliitikot ahtautuivat junavaunuun kehittääkseen päärataa – ”Rahoituksesta ollaan montaa mieltä”

Pääradan raiteiden määrää halutaan lisätä, jotta esimerkiksi matkustusaika Tampereelta Helsinkiin lyhenisi tunnin mittaiseksi.

Suomiraiteille-tapahtuma kokosi perjantaina neljäkymmentä kansanedustajaa ja joukon maakuntapäättäjiä yhteiselle junamatkalle Helsingistä kohti pohjoista. Tapahtumassa keskusteltiin rautatieverkon pääradan kehittämisestä.

Päärata on Suomen henkilö- ja tavaraliikenteen tärkein reitti. Se kulkee Helsingistä Tampereen kautta Tornioon.

Matkalla mukana oli Pirkanmaan maakuntajohtaja Esa Halme. Hän vastasi puhelimeen Hämeenlinna–Tampere-välillä.

– Täällä on vaunu täynnä ja keskusteluja käydään. Kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä, että rataa tulee kehittää. Radan rahoituksesta sen sijaan ollaan montaa mieltä.

Halmeen mukaan ratakapasiteetti on liian pieni ja tekniset valmiudet ovat vanhentuneet. Puutteiden takia teollisuuden tavarakuljetukset takkuavat ja henkilöliikenne siirtyy yksityisautoiluun.

– Liikenteen ympäristötavoitteita on mahdotonta saavuttaa, jos päärataa ei kehitetä.

Keskustelutapahtuman järjesti Päärata+-hanke, joka ajaa esimerkiksi Tampereen ja Helsingin välisen matka-ajan lyhentämistä tunnin pituiseksi. Halmeen mukaan Helsinki–Tampere-reitille tarvitaan vähintään kolmen raideparin yhteys. Rataosuudella liikkuu noin viisi miljoonaa matkustajaa vuodessa.