Wim Hof -metodin hengitystekniikoiden avulla avannossa pyritään olemaan tavallista pidempään.

Wim Hof -metodissa kylmä on lämmin ystävä – hollantilaisen jäämiehen kehittämissä harjoituksissa terveempää elämää haetaan avannosta

Useista kylmään liittyvistä maailmanennätyksistään tunnetun Wim Hofin kehittämän metodin alkeita opetetaan nyt myös Suomessa. Metodi perustuu mielenhallintaan, hengitysharjoituksiin ja kylmäharjoitteluun ja sen tarkoituksena on parantaa hyvinvointia.

Jäämiehenäkin tunnettu 59-vuotias Wim Hof on jo vuosia hämmästyttänyt uskomattomalla kylmänsietokyvyllään. Tutkimusten mukaan Hof pystyy vaikuttamaan tietoisesti omaan autonomiseen hermostoonsa. Luonnonoikkuna pidetty hollantilainen itse kuitenkin väittää, että kuka tahansa voi oppia saman noudattamalla hänen kehittämän metodin harjoitteita.

Hofin metodi on hyvin yksinkertainen ja se perustuu teoriaan, jonka mukaan olemme menettäneet luontaisen kykymme sietää luonnon ääriolosuhteita. Harjoitteiden on tarkoitus kehittää kehon ja mielen välistä yhteyttä, jotta saisimme kykymme takaisin.

Myös Suomessa on nyt muutamia sertifioituja kouluttajia ja harjoituksiin on mahdollista tutustua Wim Hof -metodin alkeiskurssilla. Metodissa ei kuitenkaan ole kyse vain kylmänsietokyvystä, vaan sillä sanotaan olevan useita terveysvaikutuksia. Kouluttaja Matti Patronen kertoo, että hänelle itselleen hengitys- ja kylmäharjoitukset ovat toimineet tehokkaana stressinpoiston välineenä.

– Harjoituksilla pyritään tasaamaan autonomisen hermoston sympaattisen ja parasympaattisen hermoston toimintaa, jotta saataisiin terveempää elämää ja lisää energiaa.

Harjoittelu vaatii malttia ja varovaisuutta

Metodi ei ole mikään oikotie jäämieheksi. Hof itse on noudattanut ohjeitaan tunnollisesti jo yli 40 vuotta. Alkeiskurssin sanoma onkin, että metodi ei ole kilpailu eikä hoitomuoto mihinkään, vaan lähinnä työkalu itselle.

Kouluttaja Hannele Alanko korostaa varovaisuutta harjoittelussa. Hän sanoo, että harjoitukset ovat tehokkaita ja niiden vaikutukset tuntuvat nopeasti, mutta niitä tulisi tehdä maltilla.

Jotkut sairaudet voivat rajoittaa tai estää metodin noudattamista. Harjoitukset voivat esimerkiksi laukaista migreenikohtauksia. Epileptikoille ja sydänsairaille metodia ei suositella lainkaan, koska tutkimustietoa on vielä rajoitetusti.

– Yleisohjeena voisi sanoa, että jos olet perusterve ihminen ja pystyt urheilemaan, niin voit tehdä wimhofia, Patronen kertoo.