Suomessa talvilomat pidetään porrastetusti kolmen viikon aikana.

Talvilomaviikko alkaa Pirkanmaalla ensi maanantaina – ilmaiset tapahtumat lisäävät tasa-arvoa nuorten kesken

Nuorten Tampere järjestää talvilomaviikolla Älä jäädy -talvilomatapahtuman, joka levittäytyy ympäri Tamperetta. Ilmaisiin tapahtumiin voivat osallistua myös vähävaraisten perheiden nuoret.

Ensi viikolla alkavan talviloman aikana moni perhe lähtee esimerkiksi ulkomaille, mutta kaikilla ei ole varaa tai aikaa toteuttaa matkoja. Tampereella järjestetään monia ilmaisia tai vähäkustanteisia tapahtumia, joista Nuorten Tampereen järjestämä Älä jäädy on erityisesti nuorille suunnattu.

Tapahtuman koordinaattori Suvi Tossavainen kertoo, että Älä jäädy -kokonaisuuteen kuuluvia ohjelmia järjestään koko viikon ajan ympäri Tamperetta. Suurin osa tapahtuman ohjelmista on ilmaisia, joten myös vähävaraisten perheiden lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus osallistua tapahtumaan.

– Ilmaiset tapahtumat lisäävät tasa-arvoa nuorten kesken, koska kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta lähteä perheen kanssa esimerkiksi laskettelemaan, Tossavainen kertoo.

Kaikilla vanhemmilla ei ole talvilomaa, joten nuoret voivat helposti jäädä yksin vailla tekemistä. Tossavaisen mukaan Älä jäädy -tapahtuma on turvallinen paikka nuorille.

– Jokaisessa tapahtumassa on nuorisotyöntekijä valvomassa ja tapahtumat ovat päihteettömiä, joten vanhemmat voivat hyvillä mielin päästää nuoret tapahtumaan.

Älä jäädy alkaa huomenna Ratina squad –tapahtumalla kello 14 Ratinassa.