Omahoidon koordinaattori Pauliina Tamminen ja luurankomaskotti Viljami levittivät tietoa pituusmittauksen tärkeydestä Suomen Lääkäripäivillä.

Moni aikuinen ei tiedä omaa pituuttaan – lyheneminen voi olla merkki selkärangan murtumasta

Oman pituuden seuraaminen aikuisiällä on tärkeää, sillä nikamamurtumista johtuva pituuden lyheneminen on usein merkki osteoporoosista.

– Kun aikuiselta kysyy pituutta, monesti ilmoitetaan armeijassa, koulussa tai kansakoulussa mitattu pituus. Monia ei ole aikuisiällä mitattu ollenkaan, kertoo omahoidon koordinaattori Pauliina Tamminen Suomen Luustoliitosta.

Pituutta kannattaa seurata, koska pituuden lyheneminen voi olla merkki selkärangan nikamamurtumista, mikä taas voi viitata osteoporoosiin. Toisin kuin voisi luulla, nikamamurtuma voi olla täysin kivuton.

– Nikamamurtumat jäävät usein diagnostisoimatta. Siksi pituuden mittaaminen on tärkeää, jotta lyhentyminen huomataan ja sitä kautta päästään selvittämään, onko kyse osteoporoosista.

Ihmisen pituus vaihtelee hieman esimerkiksi vuorokauden ajan mukaan, joten aivan pienestä ei kannata säikähtää.

– Jos pituus on vähentynyt viisi senttimetriä, pitää jo hälytyskellojen soida. Tutkimusten mukaan naisten kohdalla jo pienempikin pituuden lyheneminen on merkittävä, Tamminen sanoo.

Osteoporoosi on kansantauti

Osteoporoosi on sairaus, jossa luusto heikkenee ja haurastuu. Pituuden lyhenemisen lisäksi luiden herkkä murtuminen voi viitata osteoporoosiin. Suomessa osteoporoosia sairastaa 300 000 – 400 000 ihmistä, ja suunnilleen yhtä monella on osteoporoosin esiaste osteopenia. Osteoporoottisia murtumia tapahtuu vuosittain n. 40 000, joista yli 6 000 on lonkkamurtumia. Yhden lonkkamurtuman hoito maksaa 30 000 euroa, eli Suomessa vuosittain pelkästään lonkkamurtumista koituu 180 miljoonan lasku.

Vaikka nikamamurtuma saattaa kivuttomuuden vuoksi jäädä aluksi huomaamatta, siihen liittyy monenlaisia oireita.

– Tasapaino heikkenee, liikkuminen on hankalaa, tulee hengitysvaikeuksia, virtsaamisvaikeuksia tai vatsan toiminnan vaikeuksia. Kumaraan painunut ryhti aiheuttaa kaikkea näitä. Ylipäätään toimintakyky arjessa heikkenee. Nikamamurtumien huomaaminen olisi tärkeää, koska usein niitä seuraa uusia luunmurtumia, Tamminen sanoo.

Osteoporoosin taustalla on usein jokin sille altistava sairaus tai lääkitys. Esimerkiksi kortisoni ja syöpälääkkeet altistavat osteoporoosille. Sairauksista esimerkiksi diabeteksellä sekä monilla hormonitoimintaan ja aineenvaihduntaan vaikuttavilla sairauksilla on yhteys osteoporoosin puhkeamiseen. Suvussa esiintyvä osteoporoosi ja murtumaherkkyys nostavat myös sairastumisen riskiä.

– On urbaanilegenda, että osteoporoosi olisi ikääntyneiden rouvien sairaus. Se koskettaa myös työikäisiä ja molempia sukupuolia juurikin siksi, koska sille altistavat monet sairaudet ja lääkitykset, Tamminen sanoo.

Myös lääkärit tarvitsevat tietoa

Suomen Luustoliitto oli mukana viime viikolla Suomen Lääkäripäivillä Tampere-talossa kertomassa pituusmittauksen tärkeydestä.

– Valitettavasti olen kuullut, ettei kaikissa hoitoyksiköissä edes ole mittaa. Luotetaan siihen pituuteen, minkä asiakas itse kertoo. Ongelma on silloin siinä, että asiakas ei välttämättä itsekään tiedä pituuttaan. Jos pituutta ei seurata, lyheneminen jää huomaamatta ja mahdollinen osteoporoosi hoitamatta, Pauliina Tamminen sanoo.

Itsensä kannattaa mittauttaa aina, kun pituutta kysytään esimerkiksi lääkärintarkastuksen yhteydessä.

– Jos lääkäri kysyy pituutta, kannattaa haastaa lääkäri mittaamaan.

Pauliina Tamminen muistuttaa, että osteoporoosin hoitaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Osteoporoosiin on olemassa lääkehoitoa, mutta myös ruokavalio, liikunta ja kaatumisten välttäminen ovat tärkeitä. Ennaltaehkäisyn resepti on Tammisen mukaan hyvin samanlainen.

– Syö monipuolisesti, harrasta liikuntaa ja pidä ulkona liukkaalla kelillä nastat jalassa. Näillä eväillä pidät huolta luustoterveydestäsi oikein hyvin.