Yksi neljäsosa lautasesta tulee täyttää proteiinilla ja toinen neljännes hiilihydraatilla. Puolet lautasesta on varattu kasviksille. Ruokajuomaksi suositellaan maitoa, sillä se sisältää kalsiumia, joka vahvistaa luustoa. Aterian on oltava tasapainoinen. Nämä ohjeet ovat iskostuneet mieleeni jo ala-asteen ensimmäisiltä luokilta.
Muistan mukisematta syöneeni salaatin kouluruokailussa. Opettaja kehui, jolloin opin, että terveyttä edistävien ohjeiden noudattamisesta on syytä olla ylpeä. Ylpeys oli kuitenkin vain hetkellistä. Todellisuudessa opin olemaan epävarma omista ruokavalinnoistani, sillä kaikesta ruuasta en saanutkaan samanlaisia kehuja.
Kaupasta haettu suklaapatukka koulupäivän päätteeksi sai terveyssäännöt opittuani uuden merkityksen. Olin ymmärtänyt, että ruokavalintani ovat moraalisia. Patukan ostamatta jättäminen tuntui oikealta, vaikka olisi tehnyt mieli makeaa. Tutkimuksissakin on todettu, että ruokakasvatus moralisoi yksilöä, eikä syömiskäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä huomioida tarpeeksi. Kun sitten ”sorruin” patukan kanssa kassalle, söin sen, ja koin syyllisyyttä. Muisto tuntuu kohtuuttomalta ajatellen sitä, että sain patukasta vain lisäenergiaa leikkimiseen, läksyihin ja kasvamiseen.
Kaupasta haettu suklaapatukka koulupäivän päätteeksi sai terveyssäännöt opittuani uuden merkityksen. Olin ymmärtänyt, että ruokavalintani ovat moraalisia.
Ala-asteen opit eivät kuitenkaan ole ainoa syy epävarmuuteeni. Koulun ulkopuolella huomasin, miten ihmiset puhuvat ruuasta. Kuulin, kuinka terveellisiksi arvotettujen ruokien syöjiä ihasteltiin, kun taas herkuttelu ”ansaittiin”.
Nyt minuun pyritään vaikuttamaan toisenlaisilla syömisohjeilla puhelinta selatessani niin uutisissa kuin sosiaalisessa mediassa. Proteiinia kuuluu syödä jokaisella aterialla, varsinkin aamupalalla. Sokeria tulisi välttää, mutta niin myös makeutusaineita. Viimeinen ateria tulisi syödä kolme tuntia ennen nukkumaanmenoa, vaikka iltapala toisaalta parantaa unen laatua. Vai pitäisikö sittenkin kokeilla intuitiivista syömistä?
Arjen eri puolilla törmään jatkuvasti toisistaan poikkeaviin ruokailuohjeisiin. Luulen, että ohjeilla halutaan parastani, mutta niiden noudattamiseen pyrkiminen tekee oloni vain toivottomaksi. Kun olemme lapsesta asti oppineet arvioimaan ruokaa ja sen terveellisyyttä, ei ole ihme, jos suhtautuminen siihen on vähintäänkin hämmentynyt.
Törmäsin moralisoivaan ruokapuheeseen myös vuosien takaisessa kahvilatyössäni. Asiakkaan valitessa pullaa valintaa perusteltiin kuin rikoksen tekemistä. Seuralaiselle tehtiin usein selväksi, että tilanteen ”vakavat seuraukset” on ymmärretty. Sosiaalisten paineiden takia terveellisellä syömisellä pyritään hakemaan hyväksyntää, sillä normien mukainen syöminen tuntuu turvalliselta, eikä siitä tule helposti tuomituksi.
Nykyisin lautasmallista minua muistuttavat kansalliset ruokailu- ja ravitsemussuositukset. Suosituksissa korostuu se, että ruokailun on oltava tasapainoista. Muissakin kohtaamissani ohjeissa kyllä kannustetaan joustavuuteen, mutta siihenkin kohtuudella.
Ohjeiden seuraaminen tai seuraamatta jättäminen voi helposti tuntua epäonnistumiselta, kun ohjeistuksissa syömisestä puhutaan niin kuin se olisi suoritus. Jos ruokaan liitetään liikaa moraalista arvoa, se saattaa alkaa hallitsemaan elämää. Silloin tasapainoisesta syömisestä vasta tuleekin haastavaa.
Pelkkien ravintoaineiden ja terveellisyyden tavoitteluun kannustava tieto on luonut painetta perustella omia syömisvalintojani. Siksi ravitsemustiedon olisi mielestäni tärkeää ohjata kohti myötätuntoisempaa ruokailua. Terveellistä olisi harjoitella kriittisyyttä mediassa esitettyihin ohjeisiin, niin ettei niiden noudattaminen ainakaan muokkaisi ruokasuhdetta epäterveellisemmäksi tai elämää hallitsevaksi.
Kuuntele, mitä yliopistonlehtori Sanna Talvia kertoo syömisen normatiivisuudesta. Voit myös lukea kommentin.
Koska syömisen peruspilarit opitaan jo alakoulussa, voisi myöhempi ravitsemuskasvatus neuvoa ohjeiden monipuolisempaan tarkasteluun – lautasmallista muistuttelun sijaan. Ala-asteelta päästessäni olisin hyötynyt valtavasti taidosta suhtautua terveysohjeisiin kriittisesti, sillä niiden ristiriitaisuus hämmentää minua edelleen.
Sanna Talvia kertoo ruokapuheesta ja ruokasuhteen moninaisuudesta myös pitkässä haastattelussa.