Anniina Myllymäki ja Herbert-kissa ovat parhaita ystäviä.

Oletko sinä koirasi näköinen? – Tutkimusten mukaan koira ja omistaja voivat muistuttaa toisiaan

Moreenimedia kysyi kuudelta tamperelaiselta lemmikinomistajalta, ovatko he havainneet itsessään ja lemmikissään jotain samaa.

Kun kävelet ulkona, puistossa tai keskustassa, vastaan tulee useampi koira. Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen mukaan koirat ja kissat ovat suomalaisten suosikkieläimiä, ja joka kolmannessa suomalaiskodissa asuu lemmikki.

Sitkeä myytti kertoo, että koira ja omistaja muistuttavat toisiaan. Englantilainen psykologian professori Stanley Coren vahvistaa myytin. Corenin tutkimuksen mukaan ihmiset saattavat valita itselleen eläimiä, joiden piirteet sopivat heidän omiinsa. Myös koiran luontaiset imitaatiokyvyt voivat olla suuressa roolissa omistajan ja lemmikin samankaltaisuutta ajatellen.

Yhteisiä piirteitä löytyy

Ulkona tihuttaa vettä ja tuuli heiluttaa puita. Pieni sade ja viima eivät kuitenkaan Roki-koiraa hidasta. Se astelee reippaasti lenkillä Nekalassa omistajansa Mari Mesirannan rinnalla. Vaikka Rokia voisi suuren kokonsa vuoksi luulla villiksi ja vilkkaaksi, Mesiranta kuvailee sitä rauhalliseksi. Rauhallisuus on piirre, joka myös yhdistää Rokia ja Mesirantaa.

Mari Mesiranta ja Roki-koira ulkoilevat Nekalassa.

Muutaman kadun päässä Petri Mäkelä ulkoiluttaa koiraansa Aapoa. Aapo on pelastuskoira, ja se oli myös syy, miksi Mäkelä alun perin hankki koiran.

– Me olemme molemmat vähän huolestuneita ja rauhallisia, Mäkelä kuvailee.

Petri Mäkelä ja Aapo-koira eivät Mäkelän mielestä muistuta toisiaan ulkonäöllisesti.

Sekä Mesiranta että Mäkelä ovat sitä mieltä, ettei heissä ole koiransa kanssa ulkonäöllisesti mitään yhteistä.

– Paitsi molemmat ovat blondeja, Mesiranta nauraa.

10-vuotias Nemo-koira tassuttelee omistajansa Jukka Hiltusen kanssa Härmälässä. Nemo on Hiltusen mukaan hyvin älykäs koira, ja he ovat kumpikin luonteeltaan vilkkaita. Yhdennäköisyyttä heissä ei kuitenkaan Hiltusen mukaan ole.

Jukka Hiltusen mukaan Nemo-koira tykkää leikitellä ja piilotella asioita.

Samaa mieltä on myös Kaamos-koiransa kanssa lenkkeilevä Linda Salminen.

– Ai muistutammeko toisiamme ulkonäöltä? Ei yhtään, Salminen kieltää.

Linda Salmista ja Kaamos-koiraa yhdistää jääräpäisyys.

Kissojen ja omistajien yhdennäköisyydestä ei tutkimustietoa

Toisin kuin koirista, kissojen ja omistajien yhdennäköisyydestä ei löydy tutkimustietoa.

Nekalassa asuvat Anniina Myllymäki ja Herbert-kissa tykkäävät kumpikin puuhastella ja ulkoilla. Myllymäen mukaan heissä ei kuitenkaan ole ulkonäöllisesti muuta samaa paitsi vihreät silmät.

Anniina Myllymäki ja Herbert-kissa asuvat Nekalassa.

Myllymäki kertoo Herbertin tulleen hänelle vahingossa, ja Herbertistä tuli vahingossa myös hänen paras ystävänsä.

– Herbert on paljon rauhallisempi kuin minä, mutta olemme molemmat uteliaita, Myllymäki toteaa.

Kalevassa keltaisessa kerrostalossa asuvat Terhi Tasanen sekä Elli-kissa. Tasanen on hankkinut Ellille kissan rattaat ja lattialla lojuu kopallinen erilaisia hiirileluja. Kun Tasanen heittää Ellille lelun, se säntää sen perään innoissaan.

Terhi Tasasen mukaan 12-vuotias Elli-kissa ei viidy ulkona.

Tasasen mukaan häntä ja Elliä yhdistää kiinnostus nukkumiseen ja istumiseen.

– Molemmat olemme myös sosiaalisia ja helposti lähestyttäviä, Tasanen kuvailee.

Entä ulkonäkö?

– Olemme kumpikin keskivartalolihavia, Tasanen vitsailee.