Riitta Rauhala kertoo, että nykyisin houkutus tarttua älypuhelimeen on kasvanut, kun hän on keskittymistä vaativan tehtävän äärellä.

Älypuhelin koetaan häiritsevänä silloin, kun pitäisi keskittyä intensiivisesti – tamperelaiset ovat huomanneet muuttuneensa kärsimättömämmiksi

Moreenimedian gallupissa myönnettiin, että jo pelkkä puhelimen läsnäolo vie herkästi huomion pois esimerkiksi töistä tai läheisistä.

Moreenimedia selvitti tamperelaisilta, ovatko he kokeneet muutosta keskittymisessään sen jälkeen, kun he ovat alkaneet käyttää älypuhelinta päivittäin. Heiltä tiedusteltiin myös sitä, kuinka tietoisia he ovat älypuhelinten ja keskittymisongelmien yhteydestä. Galluppiin vastasivat Riitta Rauhala, Tommi Heinonen ja Sina Saari.

Jatkuvan keskittymisen herpaantumisen ja älypuhelimen yhteys on monelle tuttu asia.

– Olen lukenut, että älypuhelin heikentää keskittymiskykyä ja tietoisesti pyrkinytkin vähentämään sen käyttöä tai jättämään sen kokonaan syrjään esimerkiksi ollessani lasten kanssa, Tommi Heinonen kertoo.

Riitta Rauhala
Tommi Heinonen
Sina Saari

Mitä asiantuntijat kertovat älypuhelinten vaikutuksesta keskittymiskykyymme? Lue ilmiöjuttu täältä