Television suosituimmat ovat ajankohtais- ja uutisohjelmia, mutta suoratoistoista laitetaan pyörimään draamaa ja komediaa – ”Suoratoisto on viihteen veturi”

Suoratoistoa katsotaan paljon ja tarjonnasta valitaan mieluiten vauhdikasta viihdettä. Perinteisessä televisiossa viime vuoden vetävimpiä olivat itsenäisyyspäivän vastaanotto ja uutiset.

Lähes kaikki suomalaiset käyttävät jotain suoratoistopalvelua, ja noin 60 prosenttia katsoo niitä tavallisesti yli kymmenen tuntia viikossa, selvitti Moreenimedian kyselytutkimus. Perinteinen televisionkatselu on kyselyn mukaan huomattavasti vähäisempää: noin joka kolmas vastaaja ei katso televisiolähetyksiä ollenkaan.

Televisioteollisuuteen erikoistunut Turun yliopiston tutkija Heidi Keinonen kertoo, että kuvio on yleinen.

– Moni tutkimus näyttää, että televisio alkaa hävitä suoratoistolle. Ilmiö tuntuu myös siirtyvän koko ajan vanhempiin ikäluokkiin.

Ajankohtaisuus ei sovi suoratoistoon

Kyselyn mukaan sarjoja ja elokuvia suoratoiston kautta katsoo 93,6 prosenttia vastaajista, kun dokumentteja suosii vain 3,8 prosenttia. Eri suoratoistopalveluiden välillä vastaavien vertailujen tekeminen on haastavaa, mutta esimerkiksi Netflixissä suosituin ohjelma vuonna 2019 oli retrokauhusarja Stranger Things.

Finnpanelin tekemän televisionkatselua mittaavan tutkimuksen mukaan vuoden 2019 televisiolähetyksistä ylivoimaisesti katsotuin oli Linnan juhlien vastaanotto, josta ainakin osan katsoi yli 2,8 miljoonaa katsojaa. Toiseksi suosituin oli itsenäisyyspäivän uutislähetys Yle TV1:llä. Ylen uutiset nousevatkin katsotuimpien ohjelmien listalle myös viikkotasolla – esimerkiksi viikolla 39 suositumpi oli vain Tanssii Tähtien Kanssa.

Myös viihteen ja asiasisältöjen jakautuminen suoratoistopalveluiden ja lineaarisen television välillä tällä tavoin on Keinosen mukaan odotettavissa. Suoratoistopalveluiden tuotantotavat ovat niin erilaisia, etteivät ne voikaan tuottaa ajankohtaisuuteen sidottua sisältöä, kuten uutisia.
– Uskoisin, että kun vanhemmat ikäluokat alkavat myös siirtyä enemmän suoratoistopalveluihin, dokumentit tulevat sielläkin suositummiksi.

Fakta

Kysely suoratoistopalveluiden käytöstä

  • Kyselyä jaettiin Facebookin ryhmissä Puskarario Tampere, Naistenhuone ja Äitylit.
  • Kyselyyn vastasi viikossa 940 henkilöä.
  • Vastaajat olivat iältään 16–70 vuotta.
  • Vain 1,3 prosenttia vastasi, ettei heillä ole käytössään mitään suoratoistopalvelua.
  • 30,4 prosenttia vastasi, ettei katso ollenkaan perinteisiä televisiolähetyksiä.

 

Viihteessä mukana pysyminen edellyttää jo suoratoistopalvelun käyttöä

Sami Somerkoski, 37, hankki hiljattain television voidakseen katsoa nimenomaan uutisia.
– Katsoisin ne mieluummin Yleltä, mutta koulu loppuu niin myöhään, että ehdin kotiin vasta MTV:n uutisille.

Somerkoskella on ollut kokeilussa useampia suoratoistoja, mutta vakituisesti käytössä ovat Netflix ja YouTube Premium. Niistä Somerkoski katsoo enimmäkseen komediaa.
– Suoratoistossa on se hyvä puoli, että saa katsottua juuri sellaista viihdettä, josta tykkää. Ei mene hakuammunnaksi.

Vaikka televisiossa suositaan uutissisältöjä, noin 80 prosenttia kyselytutkimukseen osallistuneista ei tilaa lainkaan sanomalehtiä. Heidi Keinosta tämä ei yllätä.
– Suoratoisto on viihteen veturi, moni ohjelma tulee vain sinne tai ne tulevat ilmaisiksi paljon myöhemmin. Monen laatudraaman ympärille syntyy myös fanitusta ja sitoutunutta katsomista, joiden vuoksi niistä ollaan valmiita maksamaan. Uutisia saa kuitenkin myös ilmaiseksi jonkin verran. On tietysti ihan toinen kysymys, onko se aina laadukasta journalismia vai oman kuplan sisällä pysyttelemistä.

Lue Elena Harjun kommentti suoratoistosta ja filtterikuplista täältä.