Videopeliaiheisia tapahtumia järjestävä Smash Finland suosittelee tapahtumiensa osallistujille kasvomaskin käyttöä.

Koronavirusepidemia sekoitti harrastusseurojen toiminnan – “Kukaan ei tiedä, miten toiminta tulee jatkumaan”

Monet harrastusseurat ovat joutuneet tänä syksynä järjestämään toimintansa erityisjärjestelyin. Osallistujamääriä on monissa tapahtumissa ja ryhmissä rajattu, eivätkä kaikki halukkaat ole mahtuneet mukaan.

Lauantaisena aamupäivänä e-urheilubaari Bar & Cafe Lategameen on kokoontunut muutaman kymmenen nuoren joukko.  Alkamassa on Super Smash Bros. Melee -videopelin turnaus. Suurimmalla osalla paikallaolijoista on kasvomaski naamallaan.

Tamperelainen Ossi Karppinen on tuonut mukanaan pelikonsoleita yhteiseen käyttöön. Karppinen kertoo pelanneensa videopelejä kauemmin kuin muistaa.

Videopeliharrastuksessa olennaisena osana ovat päivän tai pari kestävät turnaukset, joissa pelaajat kilpailevat toisiaan vastaan. Usein turnauksiin lähdetään myös toisille paikkakunnille, joskus jopa ulkomaille asti.

– Liveturnaukset ovat oleellinen osa harrastusta, koska Meleetä on huono pelata netissä, Karppinen sanoo.

Koronavirusepidemia on vähentänyt toimintaa merkittävästi: kun aiemmin turnauksia järjestettiin lähes joka viikonloppu, tänä syksynä turnauksia on ollut vain muutamia. Kevään ja kesän aikana paikan päällä tapahtuvia tapahtumia ei ollut yhtäkään.

– Toiminta on ollut aika jäissä.

Ossi Karppinen harrastaa videopelejä. Turnaukset ovat tärkeä osa harrastusta, mutta niiden järjestäminen on koronavirusepidemian vuoksi hankaloitunut.

Harrastusseurat epävarman edessä

Kaksi viidestä on kokenut koronavirusepidemian vaikuttaneen harrastusmahdollisuuksiinsa tänä syksynä, selviää Moreenimedian kyselytutkimuksesta.

Vastaajien mukaan harrastusryhmiä on peruttu tai niihin ei ole mahtunut mukaan rajoitetun osallistujamäärän vuoksi. Moni vastaajista kertoo myös, että ei halua osallistua ohjattuun sisäliikuntaan, koska pelkää koronaviruksen tarttumista.

– Kun osallistujia on vähemmän, ei seuroille tule tuottoja yhtä paljon, sanoo Tampereen kaupungin perheliikunnan koordinaattori Olli-Pekka Toikkonen.

– Tämä on seuroille tosi haastavaa. Kukaan ei tiedä, miten toiminta tulee jatkumaan.

Myös kulttuuriharrastuksia on jouduttu rajoittamaan: esimerkiksi Tampereen Yliopiston Laulajat eivät nettisivujensa mukaan voi tänä syksynä ottaa mukaan lainkaan uusia naisääniä. Uusia laulajia on voitu ottaa vain niihin ääniin, joissa on valmiiksi ollut vähemmän laulajia, selittää kuoron taiteellinen johtaja Päivi Liimola.

– Yliopiston tiloissa saa kokoontua maksimissaan 50 henkeä, ja usein kauden alussa koelaulujen jälkeen kuorossa on ollut noin 70 laulajaa, Liimola kertoo.

Tapahtumat pyörivät erityisjärjestelyin

Myös videopeliturnauksen osallistujamäärää on rajattu, kertoo turnauksen järjestäjä Ville Piironen. Aiemmin Piirosen järjestämät turnaukset kasvoivat helposti yli 70 osallistujan tapahtumiksi, mutta nyt tapahtumien osallistujamäärä on rajattu 45:een. Kaikille osallistujille suositellaan kasvomaskin käyttöä.

Joistakin perinteistä on jouduttu luopumaan.

Fakta

Kysely korona-ajan harrastusmahdollisuuksista

  • Moreenimedian kysely jaettiin Facebookissa Naistenhuone- ja Puskarario Tampere -ryhmissä.
  • Kyselyyn vastasi 202 henkilöä.
  • Vastaajista 16 % oli aloittanut syksyllä uuden harrastuksen. Aloitettuja harrastuksia olivat muun muassa tanssi ja joukkueurheilu.
  • Vastaajat kertoivat ikävöivänsä normaalista harrastustoiminnasta yhteisöllisyyttä ja huolettomuutta.

– Yleensä turnauspelien jälkeen on kätelty, mutta nyt ei kätellä, toteaa Piironen.

Nyt järjestettävät turnaukset eivät vaikuta kilpapelaajien rankingeihin, hän kertoo.

– Vallitsevan tilanteen vuoksi emme halua pakottaa ketään kilpailemaan.

Piironen on videopelitapahtumia järjestävän Smash Finland -yhdistyksen hallituksessa yritysyhteistyövastaavana. Hän kertoo, että koronavirusepidemian vuoksi yrityksiä on aiempaa vaikeampaa saada tekemään yhteistyötä yhdistyksen kanssa.

Vastikään puheenjohtajan paikalta väistyneen Piirosen mukaan tapahtumien vähenemisestä huolimatta yhdistyksen ydintoiminta on saatu pidettyä hengissä. Yhteisön sisällä keskustellaan edelleen netin välityksellä.

– Mutta on ehkä vähän hiljaisempaa kuin yleensä.

Yhteisöllisyys vetää videopeliharrastuksen pariin

Ossi Karppiselle yhteisöllisyys on suurin syy videopelien harrastamiseen.

– En ole edes kovin hyvä Meleessä, hän naurahtaa.

Myös Piirosen mukaan kilpapelaaminen on tapahtumissa monille toissijaista uusien kavereiden saamisen ja vanhojen näkemisen rinnalla.

Tapahtumien puuttuessa kauempana asuvia kavereita ei ole päässyt näkemään. Karppinen sanoo kuitenkin, että on tottunut pitämään heihin yhteyttä myös verkossa, esimerkiksi Discord-sovelluksen kautta.

– On kuitenkin eri asia päästä livenä näkemään tuttuja ja oikeasti pelaamaan. Netin kautta se on paljon rajatumpaa.