Nikke Sillanpään analyysi: Rap-musiikki ei ole vain machoilua ja örvellystä – artistien huumeiden käytöllä on myös syvempiä merkityksiä

Joukkoon kuulumisen tunne on merkittävässä roolissa nuoren ihmisen elämässä. Yhteiset ihailun kohteet näyttelijöistä muusikoihin luovat yhtenäisyyttä kaverien kesken. Biisien sanoituksissa normalisoidusta huumeiden käytöstä voidaan ottaa helposti vaikutteita. Yhden kaverin kannabiskokeilu voi madaltaa kynnystä seuraavankin nuoren kokeiluun, mikä osoittaa populaarikulttuurin kuvastojen mahdollisen vaikutusvoiman sosiaalisiin suhteisiimme.

Populaarikulttuurin kuvasto niin maailmalla kuin myös Suomessa on jo vuosikymmenien ajan saanut inspiraationsa päihteidenkäytöstä. Tämä näkyy elokuvissa, joita katsomme, musiikissa, jota kuuntelemme ja kirjoissa, joita luemme. Vaikka suoraa linkkiä populaarikulttuurin ja nuorten kasvaneen päihteiden käytön välille on hankalaa vetää, on silti tärkeää pohtia populaarikulttuurin kuvastojen merkitystä.

Väitöskirjatutkija Arttu Salo kertoo haastattelussa, kuinka populaarikulttuurissa näkyvillä kuvastoilla voisi olla tärkeä rooli yhteiskunnallisen keskustelun muovaajana. Mikäli kuluttamamme populaarikulttuurin tuotteet käsittelisivät enemmän huumausaineiden käyttöä ja sen seurauksia, voisivat aikuiset keskustella nuorten kanssa avoimemmin päihteiden käytöstä. Suomessa keskitytään kuitenkin edelleen pitkälti alkoholin käyttöön, eikä huumausaineista uskalleta keskustella. Syynä pidän huumeiden käytön laittomuutta ja kulttuurin vahvoja moraalisia ongelmia. Sama näkyy myös valtavirtamuusikkojen työssä.

Olen kuunnellut kotimaista ja ulkomaista, erityisesti yhdysvaltalaista ja brittiläistä, rap-musiikkia ja pop-artisteja lähes koko elämäni ajan. Sanoituksissa toistuvat usein positiiviset kuvaukset rakkaudesta, elämänvaiheiden erilaiset vaikeudet ja kriittinen kuvaus ympärillä vallitsevista oloista. Tähän kritiikkiin lukeutuu usein huumeiden käyttö ja sen mukana saapuvat huonot puolet. Etenkin yhdysvaltalainen rap-musiikki riimittelee usein huumeiden merkityksestä asuinympäristössä kriittiseen sävyyn.

Suomessa keskitytään kuitenkin edelleen pitkälti alkoholin käyttöön, eikä huumausaineista uskalleta keskustella.

Huumeista löytyy monelle artistille kuitenkin apukeino käsitellä omia vaikeuksia elämän varrella. Viime vuosina suosioon noussut emo-rap on käsitellyt suhdetta huumausaineisiin ja mielenterveyteen erityisen paljon. Nuorille tärkeät, edesmenneet artistit kuten Lil Peep (1996–2017) ja XXXTentacion (1998–2018) kertoivat sanoituksissaan avoimesti omista mielenterveysongelmistaan ja huumeiden käytöstä, samalla kun he yrittivät hallita tunnemaailman kuohuja. Tämä on voinut osoittaa nuorille kuuntelijoille esimerkkiä, jota seurata, sillä ihailun kohteista haetaan usein vaikutteita nuoren kasvaessa ja pohtiessa millainen ihminen hänestä muotoutuu.

Huumeiden käytön nurjat puolet tulevat myös esille muusikkojen elämästä, varsinkin jos artisti menehtyy nuorena. Taustalla on usein väkivaltarikoksen uhriksi joutuminen tai huumausaineiden yliannostus. Vuosikymmenien aikana päihteiden käyttö on vienyt mukanaan muun muassa seuraavia tunnettuja artisteja: Jim Morrison, Amy Winehouse, Michael Jackson ja Mac Miller.

Huumausaineiden käyttö ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Tajuntaamme laajentavat aineet ovat olleet osa ihmiskunnan kehitystä jo tuhansien vuosien ajan. Kasvanut huumausaineiden käyttö on lisännyt myös tietämystä aineiden erilaisista hyvistä ja huonoista vaikutuksista. Samalla ne luovat vastakkainasettelua ja poliittisia konflikteja huumausaineiden ympärille. Uskon, että Suomessa populaarikulttuurilla voi olla suurempi merkitys tiedon lisäämiseen kuin mihin olemme aikaisemmin tottuneet. Lisääntynyt yhteiskunnallinen keskustelu huumeista voisi parhaimmassa tapauksessa poistaa niiden käytön ympärillä vallitsevaa stigmaa sekä muuttaa käyttäjien ja kokeilijoiden elämää turvallisemmaksi.

Seuraavan kerran kun tapaat sukulaisesi nuorimmaisen kuuntelemassa rap-musiikkia, ota hetki aikaa, kuuntele ja keskustele. Voit oppia sanoituksien merkityksistä, ja samalla jotain nuoren fanin omasta elämästä.

Jutussa on käytetty lähteinä väitöskirjatutkijan Arttu Salon haastattelua, Rachel L Shaw’n ym. tutkimusta Amy Winehousen riippuvuuden uutisoinnista ja sen vaikutuksista nuoriin lukijoihin.