Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarra painottaa, että moni naisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvä prosessi ja lainsäädäntö ei muutu, ellei tilannetta aktiivisesti valvota. Kuva: Satu Mali

Suomen nykyinen aborttilaki on ihmisoikeusloukkaus, johon on puututtava – ”Laki on kaikin puolin valitettavan vanhentunut”

Naisasialiitto Unioni julkaisi syyskuussa OmaTahto2020-kansalaisaloitteen, jonka tarkoituksena on päivittää Suomen aborttilaki 2020-luvulle. Nykyinen laki ei kunnioita naisten itsemääräämisoikeutta ja kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää.

Suomen aborttilaki on 50 vuotta vanha ja yksi Euroopan tiukimmista. Laissa raskaana olevalta henkilöltä vaaditaan raskaudenkeskeytykselle perustelut ja kahden lääkärin lausunto.

YK:n naisten oikeuksien sopimusta valvova komitea on todennut, että rajoittavat aborttilait ovat naisiin kohdistuvaa syrjintää. Tällaisenaan Suomen aborttilaki on ihmisoikeusloukkaus ja pahimmillaan nöyryyttää aborttia tarvitsevia naisia.

– Syiden keksiminen, ei ole niitä asioita, mitä kenenkään pitäisi joutua käymään läpi enää siinä tilanteessa, Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarra toteaa.

Nykyinen laki on hänen mukaansa kaikin puolin vanhentunut. Kansalaisaloitteella tähdätäänkin nykyaikaisempaan lakiin, jota Diarra kutsuu eurooppalaiseksi normaaliksi. Siinä huomioitaisiin naisten itsemääräämisoikeudet, jolloin abortin saisi pyytämällä viikolle 12 saakka.

– Me haluamme, että vaatimus keskeytyksen perusteluista poistetaan, eli että naisen oma tahto on riittävä, Diarra alleviivaa.

Vastaavasti uudessa laissa luovuttaisiin kahden lääkärin lausunnon vaatimisesta, joka mahdollistaisi samalla järkevämmän terveyspolitiikan.

Lue keskustelu täältä.