Juvenes lanseerasi viime talvena uuden opiskelijahintaisen take away -konseptin. Sen vegaanisia vaihtoehtoja myydään yhtä paljon kuin eläinperäisiä.

Opiskelijaruoalta ei vaadita ilmastokestävyyttä – syntyykö päästövähennyksiä toiveilla ja suosituksilla?

YK:n mukaan päästöjä pitää leikata seitsenkertaisesti, mutta Kelan ruokasuosituksen mukaan ”tavoitteena tulisi olla, että kaikille löytyy oma tapa tehdä kestävämpiä ruokavalintoja”.

Opiskelijaravintoloiden ilmastokestävyys on lähinnä asiakkaiden ruokavalintojen varassa. Vaikka Marinin hallitusohjelmassa peräänkuulutetaan julkisilta ruokapalveluilta ilmastoystävällisyyttä, sääntelyä ei toistaiseksi ole. Valtioneuvoston nykyisessä asetuksessa korkeakouluopiskelijoiden ruokailusta otetaan kantaa vain terveellisyyteen.

Maa- ja metsätalousministeriössä on tekeillä ruokapalveluihinkin vaikuttava Ilmastoruokaohjelma, mutta se odottaa vielä valmistumistaan.

YK:n tuoreen raportin mukaan päästöjä pitää leikata seitsenkertaisesti nykyvauhtiin verrattuna, jotta ilmaston lämpeneminen pysähtyisi 1,5 asteeseen. Se vaatii päästövähennyksiä kaikilta sektoreilta. Kun yli puolet elintarvikkeiden päästöistä Suomessa tulee eläintuotteista ja kolmannes lounaista syödään ruokapalveluissa, potentiaalia olisi.

Kelan ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan juuri päivittämässä korkeakouluopiskelijoiden ruokasuosituksessa esitetään kasvisruoan menekin kasvattamiseksi ehdotuksia ja suosituksia. Niitä ovat infotaulut, kasvisruuan tarjoaminen päivittäin normaalina vaihtoehtona ja sijoittelu linjaston alkuun.
Aikovatko ravintolayritykset tarttua ehdotuksiin?

– Toimipaikat suunnittelevat tarjonnan ja esillepanon itse, mutta kannustamme siihen, että ensimmäisenä näkyvillä olisi kasvisruokaa. Olemme myös kehittäneet uutta kasvisreseptiikkaa, sanoo Juveneksen kehityspäällikkö Nina Lyytinen.

Juvenes vastaa suuresta osasta ruokatarjoilua Tampereen yliopistolla. Yritys aikoo lisäksi laajentaa erilaisten kasviproteiinien käyttöä ja lisätä informaatiota ruokien aiheuttamista päästöistä.

Härkis-kasvispizzaa ja salaattia ruokalan linjastossa.
Opiskelijaravintoloiden tarjonta määrittyy kysynnän mukaan, eli opiskelijoilla on suuri vaikutus siihen, mitä ruokaa niissä myydään.

Kasvisruoan ei pitäisi olla kevyempi vaihtoehto

Helsingissä Unicafelta uudet suositukset eivät vaadi toimia. Yritys lopetti punaisen lihan käytön ravintoloissaan jo vuonna 2019 ja alkoi edistää vegaanisten vaihtoehtojen kysyntää hinnoittelemalla ne edullisemmin, sijoittamalla ne listojen ja linjastojen kärkeen sekä laajentamalla tarjontaa. Lihattomien ja vegaanisten aterioiden osuus on noussut puoleen myydyistä lounaista.

Ilmastokestävyys keittiössä -hankkeessa Helsingin yliopistossa on kehitetty ruokapalveluiden käyttöön vegaanisia reseptejä, joissa on kiinnitetty erityistä huomiota ruoan makuun, proteiinipitoisuuteen ja täyttävyyteen, sillä tutkimusten mukaan juuri niihin liittyvät yleisimmät ennakkoluulot kasvisruokaa kohtaan.

Hankkeessa työskentelevän koordinaattorin Pirjo Apellin mukaan kasvisruoan normalisointi olisi tärkeää.

– Pitäisi päästä ajatuksesta, että kasvisruoka on erityisruokavalio tai kevyempi vaihtoehto, Apell sanoo.

 

Ovatko tamperelaisen yliopistoravintolan asiakkaat valmiita luopumaan eläinlounaista? Kuuntele gallup täältä.