Tampereen Puolenkuun Peleissä järjestetään maanantaisin Pokémon-liigan tapaaminen. Osallistujat ovat usein aikuisia miehiä. Tapaamisissa he voivat esimerkiksi pelata toisiaan vastaan tai vaihdella kortteja. Kuvassa vasemmalta oikealle Teemu Nyrönen, Kimi Koskinen ja Eemeli Reijonen.

Pokémon-korttien suosio on räjähdysmäisessä nousussa – “Ihmiset kiinnostuvat jälleen perinteisistä peleistä”

Pokémon-kortit ovat nykyään etenkin aikuisten suosiossa. Keräilyharvinaisuuksiin ollaan valmiita käyttämään satoja, ellei jopa tuhansia euroja.

Moni saattaa muistaa Pokémon-kortit lapsuudestaan, mutta nyt niitä myydään enemmän kuin aiemmin. Keräilykorttiharrastus on noussut etenkin aikuisten suosioon. Valloillaan on suoranainen Pokémon-buumi, jolle ei toistaiseksi näy laantumisen merkkejä.

Korttien räjähdysmäiselle suosiolle on vaikeaa löytää yhtä tiettyä syytä. Pokémon-korttipeliä MM-tasolla pelannut Eemeli Reijonen arvioi, että buumia voi selittää esimerkiksi koronavirusepidemia. Hän uskoo, että epidemialla on ollut vaikutusta siihen, että ihmiset ovat innostuneet uudelleen keräilykorttiharrastuksesta.

Eemeli Reijonen on voittanut muutamia Pokémon-turnauksia ja menestynyt hyvin myös SM- ja MM-tasolla. Hän uskoo, että Pokémon suurena multimediatuotesarjana pysyy vankassa suosiossa, vaikka buumi tasaantuisikin.

– Koronan aikana pelaaminen on siirtynyt nettiin, mikä on tuonut lisää harrastajia. Toisaalta pelkkä korttien keräily on itsenäisempää, ja sitäkin voi tehdä kotoa käsin, Reijonen kuvailee.

Hänellä on laajaa kokemusta Pokémon-harrastuksesta. Etenkin vuosina 2016–2017 hän osallistui turnauksiin aktiivisesti ja sijoittui SM-kisoissa viidenneksi ja MM-kisoissa seitsemänneksi.

Reijonen onkin iloinen siitä, että ensi vuoden puolella isot turnaukset saadaan takaisin. Hän odottaa mielenkiinnolla sitä, miten Pokémon-korttien kasvanut suosio näkyy kisojen osallistujamäärissä.

Korttien hinnat voivat kivuta tuhansiin euroihin

Monet pitävät Pokémon-korttipelistä sen tarjoaman strategisen ja monimutkaisen pelimekaniikan takia, mutta joillekin tärkeintä on nimenomaan korttien keräily. Korttien myyminen ja vaihtelu ei ole mikään pieni asia, vaan arvon tarkistaminen on tarkka prosessi.

Pokemonsuomi.net -verkkosivusto tarjoaa yksityiskohtaiset ohjeet kortin hinnan arvioimiselle. Arvoa määrittelevät esimerkiksi kortin harvinaisuus, kunto ja kuvassa esiintyvän Pokémonin suosio.

Uskon lautapelien myynnin kasvun vaikuttavan myös Pokémon-korttien suosioon.

Janne Koivuniemi

Etenkin kortin kunnolla on merkitystä: hyvin harvinaisenkin kortin hinta voi tippua jopa 80 prosentilla, jos se ei ole uutta vastaava.

Täydellisessä kunnossa oleva keräilyharvinaisuus saattaa maksaa useita satoja euroja. Toisaalta netistä löytyy myös ammattimaisia kuntoarviointipalveluita, joiden korkeimman kuntoluokituksen saaneiden korttien hinnat voivat nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin.

Pokémon-korttien arvo vaihtelee myös sen mukaan, onko kyseessä pelattavuudeltaan hyvä kortti vai vanhempi keräilyharvinaisuus. Usein uusien korttien arvo määräytyy nimenomaan sen perusteella, kuinka hyviä ne on korttipelissä.

Suosio näkyy nopeasti tyhjenevinä hyllyinä

Myös Puolenkuun Pelien myyjä Janne Koivuniemi tunnistaa buumin. Hän kertoo, että kortteja myydään todella suuria määriä ja ero on valtava entiseen verrattuna.

Reijonenkin on huomannut suosion näkyvän kaupoissa.

– Jos haluaa ostaa jonkun uuden keräiltävän kortin, se täytyy ostaa heti julkaisupäivänä.

Pokémon-korttien valikoima on laajentunut ja myös niiden hinnat ovat nousseet.

– Uskon lautapelien myynnin kasvun vaikuttavan myös Pokémon-korttien suosioon. Ihmiset kiinnostuvat jälleen perinteisistä peleistä, jotka kannustavat istumaan pöydän ääreen muiden kanssa, Koivuniemi arvioi.

 

Lue, mitä Pokémon-liigan osallistujat kertovat harrastuksestaan täältä.