Iina Järvinen tekee väitöskirjaa vähävaraisten sivistyksellisistä oikeuksista Tampereen yliopistossa.

Harrastaminen yritetään tehdä kaikille mahdolliseksi maksuttomilla kerhoilla – ”Miten tavoitetaan haavoittuvimmassa asemassa olevat?”

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuore malli pyrkii tuomaan harrastukset myös vähäosaisten lasten ja nuorten saataville. Väitöskirjatutkija Iina Järvinen näkee hankkeen pääosin myönteisessä valossa.

Harrastuksen parissa pääsee kokemaan muun muassa kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyttä. Vähävaraisuus voi pahimmillaan jättää lapsen tai nuoren kokonaan harrastamisen ja sen hyötyjen ulkopuolelle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen malli -hanke laajeni tänä vuonna koskemaan yli 200 kuntaa. Myös Tampereella järjestetään koulupäivän yhteydessä maksuttomia kerhoja peruskouluikäisille.

Vähävaraisten sivistyksellisiä oikeuksia tutkiva Iina Järvinen iloitsee siitä, että hanke pyrkii mahdollistamaan harrastamisen kaikille nuorille perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Harrastamisen tasa-arvo ei kuitenkaan ole vielä valmis, vaan avoimia kysymyksiä riittää ratkaistavaksi.

– Miten tavoitetaan kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevat? Mitä jos tieto harrastusmahdollisuudesta tulee maahanmuuttajaperheeseen suomeksi tai ruotsiksi, eikä huoltaja osaa näitä kieliä? Se tyssää siihen, Järvinen kuvailee.

Kuuntele keskustelu harrastusmahdollisuuksien yhdenvertaisuudesta alta. Voit myös lukea keskustelun täältä.