Eveliina Autio valmistaa yleensä suuren määrän ruokaa kerralla ja laittaa osan siitä pakastimeen.

”Opiskelijabudjetin vuoksi ruoka ei välttämättä ole suuri nautinto” – Asiantuntijan vinkeillä ruokavalio pysyy monipuolisena ja lompakko kiittää

Moreenimedia kurkisti opiskelijoiden jääkaappeihin selvittääkseen heidän ruokailutottumuksiaan.

Kiireisen opiskelija-arjen keskellä ruoanlaitolle ei välttämättä riitä aikaa ja energiaa. Evästyyppisten ruokien suosiminen on helpompaa, nopeampaa ja halvempaa kuin lämpimien aterioiden valmistaminen. On aika tutustua kahden tamperelaisen opiskelijan ruokailutottumuksiin kurkistamalla heidän jääkaappeihinsa.

Kuvassa on auki oleva jääkaappi. Jääkaapissa on muun muassa appelsiineja, etikkaa ja kauramaitoa.
Eveliina Aution jääkaapissa on muun muassa appelsiineja, etikkaa ja kauramaitoa.

Toisen vuoden psykologian opiskelija Eveliina Autio on kasvissyöjä, tarkalleen ottaen lakto-ovovegetaristi, eli hän syö myös maito- ja kananmunatuotteita. Hänen luottoruokansa on halloumifajitat.

Kasvisruokavalio ei tuota Autiolle päänvaivaa, sillä reseptejä löytää helposti esimerkiksi ruokalehtiä selailemalla. Keittiön seinällä on lista, johon on koottu Aution lempiruokia, kuten tomaattikeitto, avokadopasta ja linssilasagne. Listaa on helppo hyödyntää, jos ei keksi mitään syötävää.

– Sitä voi käyttää myös kiertävänä ruokalistana, mikä helpottaa arkea, hän vinkkaa.

Kuvassa on Eveliina Autio.
Eveliina Autio haluaa välttää ruokahävikkiä. Häntä harmittaa ihmisten huolettomuus ja syömäkelpoisen ruoan haaskaaminen.

Korona on vaikuttanut Aution ruokavalioon ja ruokailutottumuksiin jonkun verran, koska opiskelijaravintolat olivat pandemian alussa suljettuina. Koronan aikana opitut tavat jäivät päälle, eikä kampuksella tule käytyä ruokailun merkeissä, koska paljon opintoja on edelleen etänä. Se harmittaa Autiota, sillä hänen ruokavalionsa monipuolisuuden ja terveellisyyden takaaja on kouluruoka.

– Ruoka on minulle muutakin kuin polttoainetta, mutta opiskelijabudjetin vuoksi se ei välttämättä aina ole suuri nautinto, hän naurahtaa.

Kuvassa on auki oleva jääkaappi. Jääkaapissa on muun muassa maitoa, perunoita ja kanasuikaleita.
Niko Kettusen jääkaapissa on muun muassa maitoa, perunoita ja kanasuikaleita.

Pieni budjetti vaatii luovuutta

Kauppatieteitä ensimmäistä vuottaan opiskelevalle Niko Kettuselle ruoka on ennen kaikkea nautinto. Keittiössä hänen bravuurinsa on simppeli kanapasta.

Kettunen valmistaa suurimman osan ruoistaan itse, mutta aikoo käydä myös opiskelijaravintoloissa, kun etäopetuksesta siirrytään lähiopetukseen. Hän on tyytyväinen omaan ruokavalioonsa, vaikka tunnistaa siitä joitakin puutteita.

– Voisin syödä esimerkiksi enemmän kasvisruokaa.

Kuvassa on Niko Kettunen.
Niko Kettunen on mielissään siitä, että hänen laittamansa ruoka on usein hyvänmakuista.

Opiskelijabudjetilla voi välillä olla vaikeaa huolehtia ravinnon terveellisyydestä ja monipuolisuudesta. Kettusta se ei kuitenkaan huoleta, sillä hän kokee olevansa luova keittiössä myös silloin, kun rahasta on tiukkaa.

– Voita paistinpannulle ja tähteitä sekaan, kyllä siitä silloin hyvä tulee, hän virnistää.

Ongelmana energiajuomat ja kahvi

vinkki

Miten syödä monipuolisesti opiskelijabudjetilla?

  • Hyödynnä Kelan ateriatukea ja lounasta opiskelijaravintolassa.
  • Kokkaa kavereiden kanssa.
  • Suosi salaatteja, keittoja ja puuroja.
  • Älä vähättele tai välttele eineksiä, valmisruokia tai pakasteita – tuunaamalla niistäkin saa kelvollisia aterioita.

Opiskelijaravintoloissa käydään vähemmän kuin ennen, mikä huolettaa valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäistä. Koronalla on luonnollisesti vaikutusta asiaan, mutta ateriatuen suosio on ollut laskussa jo aikaisemmin.

Lyytikäinen toivoo opiskelijaravintoloiden säilyvän, sillä ruokailu ei ole ainoastaan ravitsemusta vaan myös sosiaalista vuorovaikutusta. Ruokavaliota ja ruokailutottumuksia onkin syytä tarkastella osana kokonaisvaltaista hyvinvointia. Monipuolisella ja terveellisellä ruokavaliolla on valtava merkitys esimerkiksi vireyteen, oppimiseen ja jaksamiseen.

– Opiskelijoilla yleinen ongelma on se, että ei syödä säännöllisesti kunnolla, jolloin tulee tarve turvautua energiajuomiin ja kahviin, Lyytikäinen harmittelee.

Vaikka opiskelijakulttuuriin kuuluu tyypillisesti napostelu sekä kofeiini- ja alkoholipitoisten juomien nauttiminen, aikaisempien tutkimusten perusteella korkeakouluopiskelijat kuitenkin syövät terveellisemmin kuin vähemmän koulutetut ikäisensä.