Pihla Saravirran kommentti: Kadehdin kaverini sähkösopimusta – Opiskelijat ovat eriarvoisessa asemassa sähkön hinnan nousun takia

 

On vuosi 2022, ja kadehdin kaverini sähkösopimusta. Maksoin vielä kuukausi sitten kilowattitunnilta neljä senttiä, nyt maksan siitä noin 40 senttiä. Sähkön hinta on jopa kymmenkertaistunut viimeisen vuoden aikana.

Sähkön hinnan nousu on asettanut opiskelijat ennennäkemättömän epätasa-arvoiseen taloudelliseen asemaan. Jos yliopistolta valittaisiin satunnaisesti kourallinen opiskelijoita, heidän sähkösopimuksensa olisivat keskenään todennäköisesti täysin erilaiset. Tuntuu käsittämättömältä, että jokainen maksaa täysin eri hinnan samasta sähköstä. Se on kuin menisi kauppaan ostamaan tikkarin, joka maksaa yhdelle asiakkaalle euron ja toiselle 10 euroa. Kun joku maksaa sähköstään vuodessa 80 euroa, toinen voi joutua maksamaan siitä yli 800 euroa.

Toki Sanna Marinin hallitus on esittänyt sähkön alvin laskemista 10 prosenttiin. Myös sähkötukea ja sähkövähennystä on vilauteltu. Lisäksi useisiin tukiin on tulossa korotuksia, esimerkiksi opintotuen määrää korotettiin elokuun alusta.

Silti opiskelijana reilu kymmenen euron kuukausittainen korotus tuntuu suorastaan mahtipontisen pieneltä. Sillä ei makseta edes inflaation aiheuttamaa yleistä hintatason nousua.

Voit lukea lisää aiheesta täältä.