Omia unelmiaan jääkiekkoilija Jessi Helin haluaisi tulevaisuudessa toteuttaa liigapelaajana ja ammattilaisena ulkomailla. (Kuvat: Tiia Mahkonen)

Jääkiekkoilija Jessi Helin painaa pitkää päivää – treenien ja pelien lisäksi täytyy käydä myös töissä

Nuorempiaan inspiroiva Jessi Helin pelaa jääkiekkoa ja rakentaa muun elämänsä sen ympärille. Laji on vaativa ja kallis, mutta antaa paljon.

Jessi Helin, 19, vastaa videopuheluun kotonaan Espoossa. Hän huikkaa hakevansa vähän vaatetta ja palaa kuvaruutuun joukkueensa sinisessä hupparissa. On sunnuntai ja urheilijalla edessä harvinainen vapaapäivä. Helin lähtee kuitenkin jäähallille katsomaan naisten liigapeliä.

Helin pelaa Kiekko Espoon naisten akatemiassa mestistä, eli toisiksi korkeinta sarjaa, hyökkääjänä numerolla 64. Arki on täyttä, sillä urheilemisen lisäksi hän työskentelee päiväkodissa, ohjaa luistelukoulua ja valmentaa alle 8- ja 10-vuotiaita. Huumorintajuinen Helin on valmennettaviensa keskuudessa erittäin pidetty.

Helinin uran vaiheet

Helin aloitti 7-vuotiaana Tapparan poikien kiekkokoulussa Tampereella. Monia joukkuelajeja harrastanut Helin valitsi jääkiekon, koska se tuntui heti omalta ja tarjosi aktiiviselle lapselle riittävästi haastetta.

– Jalkapallo oli vähän tylsää, kun siinä ei saanut taklata. Enhän minä ymmärtänyt, ettei 7-vuotias tyttö saa taklata jääkiekossakaan.

Tapparasta Helin siirtyi Ilveksen tyttökiekkoon. Parhaita muistoja ovat ensimmäiset turnausmitalit: pääsi pelaamaan ja voittamaan samanhenkisten tyyppien kanssa.

– Ei ollut enää sellaista, että kaikille jaettiin mitalit säälistä.

Helinin idoleita ovat nykyään valmentajana toimiva Venla Hovi sekä Tapparasta ponnistanut, ammattiuraa Ruotsissa pelaava Petra Nieminen. Helin mainitsee myös tuttunsa Aleksander Barkovin, josta puhuu lempinimellä Sasha. Esikuvia löytyi kotoakin, sillä Helinin isä ja isoveli pelasivat kiekkoa. Vanhemmat ovat olleet harrastuksen mahdollistajina korvaamattomia.

Ilveksestä Helin siirtyi Kooveen naisiin ja jatkoi HPK:n riveihin. Muutto ensin Hämeenlinnaan ja sen jälkeen Espooseen loi etäisyyttä perheeseen ja kavereihin, eikä aikaa kotona käymiseen juuri löydy.

– Välillä joutuu luopumaan, kun ei ilman kiekkoa osaa olla. Onneksi ystäviä löytyy joukkueesta.

Naisten jääkiekossa on vielä parannettavaa

Pelaaminen on kallista. Helinin mukaan keskiverto kausimaksu on noin 2 000 euroa, lisäksi täytyy ostaa varusteita. Liigassa pelaaminen ei välttämättä maksa, ja kovatasoiset maajoukkuepelaajat voivat hakea tukia. Kiekolla ei naispelaaja kuitenkaan kotimaassa voi itseään elättää. USA:ssa, Kanadassa ja Ruotsissa on toisin.

– Ei niin, että tulen treeneihin, kun töiltä ehdin. Siellä treenit ovat se työ.

Naiskiekko on Helinin mukaan mennyt Suomessakin eteenpäin, mutta paljon on kehitettävää. Miespelaajat keskittyvät kokopäiväisesti treenaamiseen. Lisäksi poikien ja miesten pelaaminen saa mediassa naisia enemmän näkyvyyttä. Helinistä olisi kiva, jos naiskiekosta puhuttaisiin ihan jääkiekkona.

Joskus on väitetty, ettei naisten kiekko ole mielenkiintoista, koska siinä ei taklata. Ruotsissa taklaaminen sallittiin tällä kaudella, ja Helin toivoo samaa myös Suomeen. Ei siksi, etteikö pelaaminen olisi mielenkiintoista muutenkin, vaan koska silloin valmennettaisiin ottamaan iskuja oikeaoppisesti vastaan, jolloin ei sattuisi niin usein, hän pohtii. Helin sai taannoin pahan osuman päähän, kun vastustaja törmäsi häneen kyynärpäät edellä. Helin toivoo ymmärrystä sille, miten kovaa ja teknistä pelaaminen on sukupuolesta riippumatta.

Joukkueissa tärkeintä on yhteenkuuluvuus ja hyvät taustajoukot. Jääkiekkoa harrastusvalintana pohtiville perheille Helin haluaa sanoa, että päästäkää rohkeasti lapset kokeilemaan.

– On tärkeää etsiä ja toteuttaa unelmiaan miettimättä liikaa, mitä muut ajattelevat.