Muuttaessani Tampereelle opiskelemaan syksyllä 2022 en aavistanut, millaisten haasteiden edessä olisin. Olin aina ollut mielestäni sosiaalinen ja jutteleva, joten odotin mielenkiinnolla uusien ihmisten tapaamista ja heihin tutustumista.
Kaupunki oli minulle melko uusi ja vieras, ja vain muutama tuttu ja ystävä vanhoista kaveripiireistä oli päätynyt tänne asti. Vaikka tutustuin uusiin ihmisiin pikkuhiljaa, tuntui ero vanhoista kaverista luovan välillä tunteen yksinäisyydestä. Perheen luo, kotiin kauas pohjoiseen, oli lyhimmilläänkin pitkä matka. Sinnekään en siis aina voinut paeta, kun mieli teki vanhoja kavereita tapaamaan. Koin siis itseni jossain määrin yksinäiseksi, mutta nyt uskon, etten ollut yksin tunteineni.
Pelkästään Tampereen yliopiston suomenkielisissä koulutusohjelmissa aloitti tänä syksynä 3 321 alemman korkeakouluasteen tutkinto-opiskelijaa. Yliopistomme oli maamme toiseksi suosituin ensisijaisten hakijoiden määrässä mitattuna. Opiskelijat hakeutuvat kaupunkiin eri suunnilta Suomea, sekä suuremmilta että pienemmiltä paikkakunnilta.
Uuteen kaupunkiin muuttaessa opiskelija saattaa joutua kokoamaan sosiaaliset piirinsä uusiksi lähes alusta alkaen. Kiireisen fuksisyksyn ja uusien opiskelutaitojen opettelun lisäksi haasteita saattavat aiheuttaa kotiutumiseen liittyvät asiat, kuten jännitys uusien kaveriporukoiden ja oman paikan löytämisestä opiskelu- ja vapaa-ajanpiireissä.
Kaiken tämän keskellä yksinäisyys voi nostaa päätään.
Se tuki, jota vanhalla kotiseudulla kavereilta ja läheisiltä sai, voi yhtäkkiä jäädä kauas heikkojen puhelin- ja verkkoyhteyksien päähän.
Yksinäisyys on jokaisen henkilökohtainen ja yksilöllinen kokemus. Joillekin se tarkoittaa tunnetta muutaman luotetun ihmissuhteen puutteesta, toisille taas tunnetta ryhmiin kuulumattomuudesta tai ulkopuolisuudesta. Siksi yksinäisyyttä voi tuntea ollessaan yksin, mutta myös ryhmässä ollessaan.
Yksinäisyys opiskelijoiden keskuudessa ei ole uusi ilmiö. Vuonna 2021 toteutetun Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen vuoden mukaan jopa noin neljännes yliopistossa opiskelevista kokee olonsa yksinäiseksi. Tutkimus on toteutettu koronapandemian raivotessa, joten varmasti senkin myötä vuoden 2016 tutkimukseen verrattuna yksinäiseksi itsensä tuntevien osuus on noussut reilusti tuolloisesta noin seitsemästä prosentista.
Pandemia-ajan tulokset todennäköisesti puhuvat kriisiaikojen sävyttämin sävelin, mutta luvut ovat silti merkittävä osoitus siitä, ettei opiskelijoiden kokeman yksinäisyyden kehityssuunta ole suinkaan kääntynyt alaspäin.
Monen opiskelijan korona-ajan kokemukset sosiaalisesta eristäytymisestä voivat vaikuttaa voimakkaasti yksinäisyyden kokemiseen opintojen alettua. Eristyneisyyden aiheuttamat tunteet yksinäisyydestä sekä pelko epävarmojen aikojen jatkumisesta ja tautitilanteen odottamattomista käänteistä ovat voineet tuntua jopa traumaattisilta. Erilaisten traumaattisten kokemusten yhteyttä myöhempään yksinäisyyden tunteeseen on tutkittu, ja ne voivat olla altistava osasyy yksinäisyyden tunteiden puhkeamiselle uusien tuulten puhaltaessa ja opiskeluarjen alkaessa.
Yksinäisyyttä voi tuntea ollessaan yksin, mutta myös ryhmässä ollessaan.
Yksinäisyystutkimusten tulokset kuvaavat todellista ongelmaa riippumatta siitä, mitkä tekijät yksinäisyyden tunteita laukaisevat. Aihe nousee vuosi vuodelta yhä uudestaan esiin mediassa. Olisi tärkeää, että opiskelijoiden kokemiin haasteisiin ja yksinäisyyden tunteisiin osattaisiin kiinnittää paremmin huomiota niin opiskelijahuollon, kanssaopiskelijoiden kuin järjestötoimijoiden keskuudessa.
Keinot selviytyä yksinäisyydestä eivät ole kenellekään samanlaiset. Jokaisella on erilaiset lähtökohdat, syyt yksinäisyyden tuntemuksille sekä keinot niistä selviytymiseen.
Opiskeluyhteisöillä on kuitenkin suuri rooli yksinäisyyden kanssa kamppailussa. Ylioppilaskunta ja sen koordinoima tuutorointi voivat olla auttaa opiskelijoita ryhmäytymään ja löytämään uusia tuttavuuksia yhdessä tekemisen kautta. Ryhmäytymisessä ja samanhenkisten ihmisten löytämissä auttavat myös erilaiset harrastejärjestöjen ja ylioppilaskunnan piirissä toimivien ainejärjestöjen toiminta.
Kaikki eivät myöskään samalla tavoin halua tai voi osallistua erilaisiin sosiaalisiin menoihin opintojen alussa. Tästä huolimatta olisi tärkeää, etteivät hekään jäisi yksin. Erilainen nuoria tavoittava etsivä työ, oppilaitosten opintopsykologit ja tuutorien tarjoama tarkkasilmäinen apu voivat silloin osoittautua korvaamattomaksi avuksi.
Ensimmäisen opiskelusyksyni edetessä tunteet yksinäisyydestä alkoivat hellittää. Tutustuminen muihin opiskelijoihin alkoi tuntua helpommalta, ja opin hiljalleen tulkitsemaan tuntemuksiani yksinäisyydestä sekä siihen johtavista syistä.
Tänään olen ylpeä siitä, että uskalsin jättää tutut sosiaaliset piirini ja lähteä opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle.
Me kaikki olemme tuntevia, pohtivia ja omaa tahtiamme toimivia yksilöitä. Ei siis ole syytä huoleen, vaikka itsensä tuntisikin joskus yksinäiseksi. Se on elämänmuutosten jyllätessä täysin normaalia. Varmaa on siis, ettet todellakaan ole mahdollisen yksinäisyyden tunteesi kanssa yksin. Apua on saatavilla, ja siihen kannattaa myös matalalla kynnyksellä tarttua.
Jutussa on hyödynnetty lähteenä myös Tampereen ylioppilaskunta TREY:n hallituksen sosiaalipoliittisesta sektorista vastaavan jäsenen Aino Halisen haastattelua. Haastattelun voit halutessasi kuunnella artikkelin alta.