Suomessa tuhannet lapset kasvavat ilman pysyvää kotia. Heidän lapsuutensa kuluu sijoituksissa, kiitos Suomen lastensuojelujärjestelmän. Tutkimukset osoittavat, että adoptio olisi monissa tapauksissa sijaisperhettä parempi vaihtoehto, mutta järjestelmää ei haluta muuttaa.
Adoptioita tehdään Suomessa suhteellisen vähän, ja määrät ovat laskussa. Vielä parikymmentä vuotta sitten adoptiota tehtiin keskimäärin yli 400 vuodessa, mutta vuonna 2024 määrä oli enää 283.
Samaan aikaan kun adoptiomäärät vähenevät, kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli yli 17 000 lasta vuonna 2024. Näistä 11 300 oli huostaanotettuja. Osa lapsista oli sijoitettuna vain muutaman kuukauden, mutta monilla sijoitus kesti vuosia ja jatkuu osalla edelleen. Noin kolmasosa sijoitetuista lapsista on viettänyt vähintään puolet elämästään kodin ulkopuolella.
Liian moni viettää lapsuutensa sijoitusten ketjussa.
Suomen lastensuojelulaki painottaa perheen jälleenyhdistämistä, eli lapsen palauttamista vanhempiensa luokse, vaikka todellisuudessa tämä ei usein toteudu. Ratkaisuna voisi olla adoptio, mutta tällä hetkellä sitä ei ole kirjattu nykyiseen eikä vireillä olevaan uudistettavaan lastensuojelulakiin, vaan sitä säätelee erillinen adoptiolaki. Päätöksentekoprosessit ovat hitaita, eikä Suomessa lapsen adoptointi ole mahdollista ilman biologisten vanhempien suostumusta. Adoptio ei siis ole vaihtoehto käytännössä juuri koskaan.
Suomessa ja monissa muissa maissa on käytössä palveluorientoitunut lastensuojelujärjestelmä, joka tarkoittaa mallia, jossa sijoitus kodin ulkopuolelle nähdään väliaikaisena palveluna, ei pysyvänä ratkaisuna. Sen sijaan suojelupainotteisissa järjestelmissä, joita hyödynnetään muun muassa Englannissa ja Yhdysvalloissa, adoptio on vaihtoehto silloin, kun lapsen tarve kodin ulkopuoliseen sijoitukseen arvioidaan pitkäaikaiseksi. Näissä tapauksissa adoptioon ryhdytään jopa vastoin vanhempien tahtoa, koska pysyvät perhesuhteet katsotaan lapsen kehityksen kannalta välttämättömiksi.
Vaikka ajatus suojelupainotteisesta järjestelmästä saattaa tuntua monelle kaukaiselta, tutkimukset puhuvat adoption puolesta. Tukholman yliopiston sosiaalityön professori Bo Vinnerljung on tutkinut Ruotsissa kotimaan adoptiota verrattuna pitkäaikaiseen sijoitukseen. Hänen mukaansa adoptoidut lapset pärjäävät kaikilla tutkituilla mittareilla pitkäaikaisesti sijoitettuja paremmin. Tämä koskee myös lapsia, jotka on adoptoitu sijoituksen jälkeen, vaikka he olisivat olleet pitkään sijoitettuina ennen adoptiota.
Englannissa ja Yhdysvalloissa adoptio nähdään lapsen edun mukaisena ratkaisuna, jopa vastoin vanhempien tahtoa, koska se luo pysyvät perhesuhteet. Suomessa ajatus adoptioon ryhtymisestä vastoin vanhempien tahtoa koetaan vieraana. Lisäksi on pelätty, että adoptiota voitaisiin käyttää säästökeinona, kun vastuu lapsesta siirtyisi viranomaisilta adoptioperheille. Muutos ei olisi tällöin lapsi- vaan talouslähtöinen.
Suomi on myös suhteellisen pieni maa. Kotimaisissa adoptioissa suhde syntymävanhempiin ja -sisaruksiin on enemmän läsnä kuin kansainvälisessä adoptiossa. Kun maantieteellistä etäisyyttä ei ole, myös etäisyyden pitäminen biologisiin vanhempiin on haastavaa, mikä voi luoda jännitteitä biologisten ja adoptiovanhempien välille. Adoptiota Helsingin Yliopistossa tutkineen Heikki Parviaisen mukaan jo nyt sijaisvanhemmilla on haluttomuutta pitää yhteyttä lapsen syntymävanhempiin.
Kuuntele, mitä adoptioihin perehtynyt tutkija Heikki Parviainen kertoo adoptio- ja sijaisvanhempien haluttomuudesta pitää yhteyttä syntymävanhempiin. Voit myös lukea hänen kommenttinsa.
Jos kuitenkin halutaan aidosti turvata lasten oikeudet, kansainväliset esimerkit osoittavat, että ratkaisuja näihinkin kysymyksiin on. Suomessakin voitaisiin luoda järjestelmä, joka takaisi psykososiaalisen ja taloudellisen tuen adoptioperheille. Vaikka lapsi saisi pysyvän kodin adoption kautta, lapsen ja perheen tuen tarve ei poistu. Adoption yhteydessä tulisi keskustella tuesta kaikille osapuolille. Lapsi, adoptiovanhemmat ja biologiset vanhemmat kaipaavat kaikki tukea, jotta yhtälö toimii.
Adoption käyttöä rajoittavat Suomessa myös juridiset tekijät ja heikko koulutus. Jotta adoptio olisi aidosti lapsen oikeuksien ja edun mukainen vaihtoehto, tarvitaan asiantuntijaosaamisen vahvistamista ja lisäämistä.
Vaikka adoptiota ei tulisi välttämättä miettiä ensisijaisena ratkaisuna, voisi se silti olla paras ratkaisu monelle lapselle. Liian moni viettää lapsuutensa sijoitusten ketjussa. Suomen lastensuojelulaissa on kirjattuna, että lapsen etu on aina ensisijalla lastensuojelua toteuttaessa. Jokainen lapsi ansaitsee vanhemmat ja kodin, ja siksi on pohdittava, mikä malli takaisi sen mahdollisimman monelle.
Heikki Parviainen kertoo adoptiosta myös pitkässä haastattelussa.