Ultrajuoksu trendaa. Itsensä haastamista ja äärirajojen etsimistä pidetään kiehtovana, ajoittain jopa tavoiteltavana tapana kuluttaa vapaa-aikaa. Mitä ihmiset etsivät itsestään, kun he osallistuvat kymmenien, jopa satojen kilometrien mittaisiin juoksukilpailuihin? Joku voisi kutsua ultrajuoksua sairaaksi masokismiksi, mutta taustalla piilee elämän merkityksen etsiminen, tasaisen arjen taltuttaminen sekä toivo yhteisöstä.

Kun törmäsin ensimmäisen kerran ultrajuoksun käsitteeseen, ajattelin lajin sopivan vain huippu-urheilijoille. Asia on kuitenkin toisin. Pitkäjänteisellä työllä ultramatkat, eli maratonia pidemmät matkat, ovat mahdollisia myös tavallisille ihmisille. Huippu-urheilijan taustaa vaadita, valottaa liikuntafysiologi ja liikuntatieteiden tohtori Piia Kaikkonen. Ultramatkoihin on mahdollista päästä, jos tuki- ja liikuntaelimistö on kunnossa ja harjoittelu pitkäjänteistä ja tavoitteellista.

Ultramaratoonareiden motivaatiosta kertova tutkimus osoittaa, että useimmiten ultramaratoneilta lähdetään etsimään aitoja ja voimakkaita tunteita – haasteita. Kun arki pyörii ympyrää, kehään halutaan tehdä pieni särö. Itsensä ylittämistä pidetään yhtenä ultramaratoonareiden suurimmista motiiveista, kun juoksijat ilmoittavat itsensä kilpailuun, jonka tiedetään alun alkaenkin olevan vähintään haastava. Ultrajuoksijaksi ei tulla vahingossa, ja tehty työ palkitsee urheilijan viimeistään maaliviivalla.

Mikä olisikaan parempi syväsukellus oman pään sisään, kuin sadan kilometrin matka, jossa taistellaan tunteja omaa mieltä vastaan?

Ultramatkojen kilpailuissa juoksija pääsee testaamaan vuosien mittaan hiottua fysiikkaansa sekä kanttinsa kestävyyttä. Kilpailun lopuksi juoksija pääsee tuntemaan maaliviivan jälkeisen euforian. Piia Kaikkonen kertoo ultrajuoksun olevan myös psyykkinen laji, jossa mielen voimalla voi venyttää kehon fyysistä kapasiteettia pidemmälle, kuin moni olisi valmis itsestään uskomaan. Samalla juoksija oppii tuntemaan itsensä paremmin. Mikä olisikaan parempi syväsukellus oman pään sisään kuin sadan kilometrin matka, jossa taistellaan tunteja omaa mieltä vastaan?

Rajojen hakemisen lisäksi jännityksen ja adrenaliinin tuntu on keskeistä ultrajuoksussa. Kun juostava matka on pitkä, varmuutta maaliin pääsemisestä ei ole. Kaikkonen kertoo, että matka maaliin voi katketa huonon askeleen vuoksi, epäonnistuneeseen ravinnon tankkaamiseen tai yksinkertaisesti oman kehon ja fysiikan pettämiseen. Ultramaratonit ovatkin usein hallitun fyysisen kivun kanssa tasapainoilua.

Mutta kuinka tavalliset kuntourheilijat ovat päätyneet aivan yllättäen kasvavan juoksubuumin äärelle? Osasyynä ilmiöön pidetään sosiaalista mediaa, jossa kestävyysurheilu on alkanut trendaamaan ja puhututtamaan ahkeria somen selailijoita. Peukaloiden pyörittely on saanut lopulta muutkin kuin sormilihakset töihin. Voidaankin todeta, että some on tuonut kaukaisen ja haastavan ultrajuoksun niin lähelle “taviksia”, että he ovat lopulta rohkaistuneet itsekin lajin äärelle. Samalla ultrajuoksusta voi muodostua osa sosiaalista identiteettiä.

Yhä useampi ultrajuoksun äärelle päätyvä toivookin löytävänsä juoksuryhmistä kaltaisiaan, ja voivansa olla osa yhteisöä. Kyse ei ole pelkästä urheilusta – lajissa kehittyvät myös sosiaaliset taidot.

Kuuntele, miten Piia Kaikkonen kommentoi ultrajuoksun suosion syitä. Voit lukea myös kommentin.

Joten mitä ultrajuoksijat etsivät itsestään? Suuria tunteita, itsensä voittamista vai kaikkensa antamista? Kun itseään lähtee haastamaan äärimmäisissä kokemuksissa, voi omien rajojen lisäksi löytää myös uusia tunteita ja kokemuksia. Lopullisen vastauksen voi kuitenkin saada vain ultrajuoksijalta itseltään – tai vetämällä lenkkarit jalkaan ja kokeilemalla itse.