Erityisesti myytyjen kuulokkeiden määrä kasvoi pandemian seurauksena.

Elektroniikan käyttö lisääntyi pandemian seurauksena – tietokoneita myytiin jopa kolmannes enemmän

Elektroniikan myynti kasvoi koronan aikana lähes 10 prosenttia. Myynnin kasvun perusteella ihmiset ovat käyttäneet enemmän elektroniikkaa pandemian aikana.

Koronakevään etätyöskentely ja -opiskelu saivat ihmiset päivittämään kotinsa tietokoneita, mikä näkyy elektroniikan kasvaneessa myynnissä. Tietokoneita myytiin jopa kolmannes enemmän viime vuoteen verrattuna.

– Työn siirtyessä kotiin on haluttu päivittää tietokoneita ja muita verkkolaitteita sekä parempia datayhteyksiä, Elektroniikan tukkukauppiaiden (ETK ry) puheenjohtaja Markus Nummisalo kommentoi.

Myös tietokoneiden oheistarvikkeille oli kysyntää. Esimerkiksi Gigantti kertoi lehdistötiedotteessaan web-kameroiden myynnin hurjasta 600 %:n kasvusta.

ETK ry:n julkaiseman kodintekniikkaindeksin mukaan kodintekniikan myynti kasvoi vuoden 2020 ensimmäisen puoliskon aikana 9,5 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Tuotteiden myynti kappaleittain kasvoi reilut kuusi prosenttia. Indeksin pääkategorioista suurin kasvu oli tietotekniikan myydyissä kappalemäärissä.

Nummisalon mukaan elektroniikan myynnin kasvusta voidaan päätellä, että ihmiset ovat käyttäneet enemmän elektroniikkaa kuluneen vuoden aikana. Hänen mukaansa kotona vietetyn ajan lisääntyminen on vaikuttanut siihen, että kodin viihtyvyyttä halutaan parantaa uuden teknologian avulla.

Kun ihmiset eivät ole pystyneet lähtemään kalliille ulkomaanmatkalle, he ovat päättäneet investoida esimerkiksi keittiöön ja hankkineet uusia kodinkoneita.

Markus Nummisalo, ETK ry:n puheenjohtaja
Moni halusi päivittää tietokoneensa uudempaan etätyöskentelyn takia.

Kasvua myös vapaa-ajan elektroniikassa

Äänentoistolaitteita myytiin kappalemääräisesti hieman yli 10 prosenttia enemmän. Erityisesti myytyjen kuulokkeiden määrä kasvoi ja tietokone- ja pelikuulokkeita myytiin jopa 45 prosenttia enemmän. Nummisalon mukaan kuulokkeita on hankittu etätöihin, mutta myös hyvinvointiin liittyen.

– Monella voi olla eri kuulokkeet työskentelyyn ja liikkumiseen. Urheilun ohessa lisääntynyt musiikinkuuntelu on kasvanut.

Korona vaikutti myös älykellojen myyntiin, sillä niiden myynti kasvoi ensimmäisellä puoliskolla lähes 80 prosenttia saavuttaen korkeimman myynnin kasvun.

–  Ihmiset joutuivat liikkumaan itse enemmän. Moni aloitti ulkona liikkumisen kesken etätyöpäivän. Sen innoittamana ihmiset hankkivat urheilu- tai älykelloja, joilla pystytään seuraamaan omaa aktiivisuutta, Nummisalo kommentoi.

Ihmisten kotona viettämä aika on havaittavissa myös isojen kodinkoneiden myydystä määrästä, joka kasvoi lähes seitsemän prosenttia. Niistä myytiin eniten mikroaaltouuneja, kylmälaitteita ja liesiä.

– Kun ihmiset eivät ole pystyneet lähtemään kalliille ulkomaanmatkalle, he ovat päättäneet investoida esimerkiksi keittiöön ja hankkineet uusia kodinkoneita, Nummisalo arvioi.

Mitä elektroniikkatuotteita tamperelaiset ovat ostaneet pandemia-aikana? Lue gallup täältä.