Aluevaaleja on kutsuttu myös sote-vaaleiksi. Tieto vaalien merkityksestä ei ole kuitenkaan tavoittanut kaikkia.

Aluevaalit ovat jo ovella, mutta moni ei tiedä mistä niissä on kysymys – ”Ei ole mitään hajua”

Katugallup paljastaa, että aluevaalien tarkoitus on monelle tamperelaiselle epäselvä. Uurnille olisi intoa lähteä, jos tietoa olisi enemmän.

Reijo Rautajoki ja koira
Reijo Rautajoki toivoo aluevaltuustoon uusia kasvoja ja osaamista. Myös poliitikkojen käyttäytymisellä on merkitystä.

Aluevaalit sekä niihin liittyvä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ovat osalle tuttuja aiheita. Reijo Rautajoki kokee ymmärtävänsä vaaleista riittävästi, mutta ei ole vielä päättänyt äänestysaikeistaan.

Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä perillä aiheesta. Anu Santaniemi on aina äänestänyt ja ollut myös muutoin politiikasta kiinnostunut. Käsitys aluevaaleista on jäänyt kuitenkin melko hataraksi. Oskari Turunen ei puolestaan tiedä mihin vaalit liittyvät.

– Vaaleilla haetaan maakuntaan päättäjiä, mutta miten se kaikki toimii, on jäänyt minulle auki. Luulen, että moni ei tiedä vaaleista riittävästi, Santaniemi kertoo.
– Minulla ei ole mitään hajua aluevaaleista. Voisin äänestää, jos tietäisin asiasta enemmän, Turunen kommentoi.

Aluevaalit järjestetään noin kahden kuukauden kuluttua. Puolueiden kampanjointi ei ole vielä alkanut, joten aikaa äänestäjien herättelylle jää niukasti. Tiedon puute voi gallupiin vastanneiden mielestä vaikeuttaa äänestämistä, ja osa toivoikin lisää tiedottamista ja mainontaa.

– Tietoa ja tietoiskuja tarvittaisiin pian. Ihmiset eivät lähde äänestämään, jos eivät tiedä mitä ovat äänestämässä, Santaniemi kiteyttää.

 

Kuuntele gallup alta:

Lue gallup tästä:

 

Lue aiheesta laajemmin täältä.