Klikkaan juttustatuksen valmiiksi. Työpäivä pulkassa, enää muutama pikkuasia hoidettavana. Teen julkaisusta verkkoversion. Jaan sen Facebookiin ja teen siitä notifikaation. Julkaisen jutusta vinkin Instagramiin ja Twitteriin. Eri kanavien kommenttipalstoille alkaa sadella kommentteja.

Nämä pikkuasiat kasvoivatkin yllättäen suuremmiksi. Nykyään journalistinen juttu ei pääty siihen, kun se taitetaan sivulle ja lähetetään painoon. Päinvastoin, siitä se vasta alkaa.

Median monikanavaistuminen lisää kiirettä toimituksissa, mutta antaa myös paljon mahdollisuuksia. Verkko ja sosiaalinen media tarjoavat alustan aivan uudenlaisten juttutyyppien syntymiselle ja yleisön osallistumiselle jutuntekoon.

Toisaalta, jos eri kanavia osataan hyödyntää oikein, kiire toimituksessa saattaa myös vähentyä. Koska julkaisukanavia on niin paljon, ei jokaisella alustalla kannata julkaista samaa perinteistä uutista. Sen sijaan verkossa ja sosiaalisessa mediassa voidaan esimerkiksi taustoittaa, analysoida, selittää ja koota juttuja – tehdä jotain, jolla erottuu joukosta.

Nykyään mediassa törmää yhä useammin videoihin sekä teksti- ja videomuotoisiin liveseurantoihin, mikä tarjoaa yleisölle aidomman kokemuksen tilanteesta tai tapahtumasta.

Toimittajan myös oletetaan menevän aiempaa enemmän tapahtumien keskelle eikä vain seuraavan niitä sivusta. Raportoimalla tunnelmaa ja kokemuksia tapahtumasta yleisö voi esimerkiksi kokea Leijonien olympiakultajuhlat omalta kotisohvaltaan.

Vastavuoroisesti yleisö auttaa toimittajaa jutun rakentumisessa. Julkaisun jälkeen kannattaa seurata, millaisen vastaanoton se saa. Vuorovaikutus yleisön kanssa tarjoaa usein uusia näkökulmia ja lisäyksiä jo julkaistuihin juttuihin sekä avaa ovia uusille.

Journalismi ei ole enää yksisuuntaista tiedottamista, vaan sitä tehdään yhdessä yleisön kanssa.

Minun tulee siis itse muuttaa omaa ajatusmaailmaani ja varata riittävästi aikaa jokaiselle työvaiheelle, myös julkaisun jälkeisille.