Kaksi vuotta sitten alkoi poikkeusaika, joka seisautti yhtäkkiä maailmanlaajuisen matkustajaliikenteen. Koronapandemia antoi ihmisille mahdollisuuden miettiä omia matkustustottumuksiaan, mutta loppujen lopuksi siitä ei opittu yhtään mitään.

Lentäen tehdyt vapaa-ajan ulkomaanmatkat ovat palaamassa kohta korona-aikaa edeltävälle tasolle. Viitteitä paluusta vanhaan on jo nähtävillä työmatkailussakin ja kansainvälisiä konferensseja, messuja ja muita suurtapahtumia järjestetään taas uudella innolla muutaman vuoden tauon jälkeen, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

On selvää, että enää ei voi matkustaa lentäen lomalle, konferensseihin ja tilaisuuksiin niin kuin ennen. Tavoite hiilineutraalista Suomesta tai edes hiilineutraalista yliopistosta pakenee edellämme tavoittamattomiin, jos mikään ei muutu.

Puhe lentohäpeästä on alkanut valua vapaa-ajan matkailusta työhön liittyvään matkustamiseen. Tampereen yliopistossa lentämällä tehdyt konferenssi- ja kokousmatkat olivat ennen koronapandemiaa suurin hiilidioksidipäästöjen tuottaja.

Työhön liittyvän matkustamisen uudelleenarviointi on tervetullutta. Se tuo keskusteluun hiilipäästöjen vähentämisestä mukaan ne toimijat, joilla on eniten vaikutusvaltaa hiilineutraalisuustavoitteissa. On aika vaatia vastuullisempaa toimintaa myös työnantajilta, jotka edellyttävät työntekijöiltänsä matkustamista.

Matkailun ympäristökuormittumiseen ei ole tarjolla helppoja ratkaisuja.

Ympäristön kannalta kestävä matkustaminen liittyy myös olennaisesti työelämässä käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun tehokkaasta ja sallitusta ajankäytöstä. Nopeutta ja tuloksellisuuta korostavan ajattelun vastapainoksi junalla tai laivalla reissaaminen kohteeseen kyseenalaistaa matkustamiseen liittyvän ainaisen kiireen.

Toisaalta lentäminen on työmatkalaiselle ajankäytön priorisointia, kun se on tapa päästä nopeammin kotiin perheen luo viettämään aikaa, jota arvostaa eniten. Matkailun ympäristökuormittumiseen ei ole tarjolla helppoja ratkaisuja, eivätkä asiat ole mustavalkoisesti vain hyviä tai pahoja tekoja.

Työpaikoilla puhutaan edelleen etäkohtaamisten vaikeudesta, vaikka pandemia-aikana etätyökäytännöt kehittyivät valtavilla harppauksilla. Lentämisen synnyttämiä päästöjä pystyttäisiin työpaikoilla vähentämään jopa 95 prosenttia etätapaamisilla LAB-ammattikorkeakoulussa tehdyn energia- ja ympäristötekniikan opinnäytetyön mukaan. Vanhoista työskentelytavoista halutaan kuitenkin pitää sitkeästi kiinni.

Kasvokkaisia kohtaamisia on pidetty verkostoitumisen kannalta tehokkaimpana tapana tutustua uusiin ihmisiin. Tulevaisuudessa kasvotusten kohtaamisen tarpeellisuutta saatetaan punnita tarkemmin myös siltä kannalta, keitä työmatkoilla tapahtuva ihmisten kohtaaminen hyödyttää eniten. Vanhemmilta työntekijöiltä vaaditaan ehkä rohkeutta luopua omista kokousmatkoistaan sekä luottamusta päästää nuoremmat kollegat maailmalle rakentamaan itse omia kansainvälisiä verkostojaan.

Jos matkailun ja ajankäytön asenteiden muuttaminen aloitetaan työpaikoilta, on mahdollista, että töistä omaksutut tavat valuvat vapaa-ajan puolelle.

Vaihtoehtoja matkustamiselle löytyy, jos niitä jaksaa aktiivisesti etsiä.

Ihmisellä on luontainen tarve saada monimutkaisiin kysymyksiin yksinkertaisia vastauksia, siksi taannumme muutoksen edessä takaisin tuttuihin tapoihin, vaikka tiedämme niiden olevan vahingollisia. Pelkästään yksilön syyllistäminen ympäristöä kuormittavista valinnoista on toisinaan kohtuutonta ja julmaa, mutta jokaisen on tehtävä jotakin.

Suurimman asennemuutoksen tekee jokainen itse oman päänsä sisässä, se vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä tehdä valintoja, vaikka kuinka ahdistaisi.

Analyysi pohjautuu Tampereen yliopiston tutkijatohtori Kirsikka Kaipaisen haastatteluun maata pitkin -työmatkailusta, jonka voit lukea ja kuunnella tästä.