22.15
Kalevan Prisman yötiimin vetäjä, päivittäistavaraosaston työntekijä Marita Leipävuori saapuu yön alkupalaverista pakastealtaiden vierelle. Hän on käynyt muiden yötiimiläisten kanssa läpi vuoron työjärjestystä sekä muistettavia ja tärkeitä asioita. Prisman yövuorossa työskentelee tavallisesti 11 työntekijää.
Leipävuoren mukaan usea työntekijä on ollut kiinnostunut yövuorojen tekemisestä. Itse hän kertoo tehneensä yövuoroja siitä asti, kun Prisma Kalevan aukiolo muuttui ympärivuorokautiseksi, eli noin kolmen vuoden ajan. Leipävuorelle yötyö sopii hyvin.
– Olin kyllästynyt aamuvuorojen aikaisin herätyksiin. Ja nykyään lapsetkin ovat aikuisia, joten voin nukkua ja harrastaa milloin itse haluan, hän kertoo.
Suuntaamme varaston puolelle, jossa tavarantoimittajat kuljettavat uusia kuormia rekoista sisälle. Niistä riittää tavaraa purettavaksi yövuorolaisille ja seuraavalle päivälle.
Päivittäistavaraosastolla aloitetaan uusien hedelmä- ja vihanneskuormien purkaminen. Samalla vanhentuneita tuotteita kirjataan hävikkiin ja seurataan mahdollisia hyllypuutteita.
23.30
Kassoilla riittää vielä asiakkaita, ja heistä suurin osa näyttää suosivan pikakassoja. Kaksi kassaosaston työntekijää ovat laittamassa hygieniatuotteita hyllyyn. Heidän mukaansa kassoilta pääsee öisin hyvin hyllytysapuun, kun asiakkaat vähenevät. Yöllä on usein vain yksi kassa auki.
00.15
Päivittäistavaraosaston työntekijä Juuso Mikkola lähtee yön ensimmäiselle tauolleen. Hän on ollut mukana yötiimissä nyt kaksi vuotta ja kertoo pitävänsä yötyöstä. Työn hyviksi puoliksi hän listaa muun muassa yövuoron vaihtelevat työtehtävät, oman työn jäljen näkemisen sekä mukavan ja yhteisöllisen työporukan.
– Yötiimin kesken ollaan tultu paremmiksi kavereiksi, kun ollaan täällä melkein aina samalla porukalla. Öisin työn lomassa ehtii myös jonkin verran juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia.
Mikkolan mukaan myös asiakaskohtaamiset voivat olla öisin parempia.
– Yöllä asiakkaillakaan ei ole niin kiire. Voi muodostua vähän pidempikin keskustelu siinä, hän kertoo.
Taukohuone on kotoisan tuntuinen. Kahvi porisee, joku on tuonut leivoksia työkavereille ja nurkassa komeilee kaksi houkuttelevan näköistä lepotuolia.
1.00
Taukojen pitämisen jälkeen työ jatkuu edelleen hedelmä- ja vihannesosastolla. Kassoilla näkyy vielä muutama asiakas.
Käyttötavaraosaston työntekijä Jenna Silén on pikakassan lähellä laittamassa kukkaruukkuja hyllyyn. Häntä yövuoroissa miellyttää töiden vaihtelevuus.
– On kiva, että yhden yön aikana pääsee laittamaan niin monenlaista tavaraa esille. Tänään olen purkanut lelukuormaa ja nyt laitan näitä kodin osaston tavaroita, Silén kertoo.
Öisin etenkin käyttötavarapuolella on kovin hiljaista. Myyjät pääsevät rauhassa purkamaan kuormia ja laittamaan myymälää kuntoon.
2.30
Yövuorolaiset käyvät ruokatauoilla kahdessa osassa. Tauoilla syödään samanlaisia eväitä kuin päivisinkin.
Taukohuoneessa vaihdetaan kuulumisia, syödään lämpimiä aterioita, hörpitään kahvia ja lekotellaan lepotuoleissa. Vielä pitäisi jaksaa muutama tunti.
– Vähän meinaa tulla ruoan jälkeinen kooma, joku toteaa.
Porukka lähtee kuitenkin reippaana jatkamaan hommia, kun puolen tunnin ruoka-aika päättyy. Hedelmä- ja vihannesosasto on valmis, ja seuraavaksi työntekijät siirtyvät laittamaan liha- ja einestavaraa hyllyihin.
3.45
Myymälä on todella hiljainen: kuuluu vain kylmäkalusteiden jatkuva hurina sekä etäinen tavaran hyllytyksestä tuleva kolina. Joku kuljettaa kaukana pyörällistä roskasäiliötä.
Tyhjällä käytävällä kulkee Prisman vartija. Vartijat huolehtivat yleisen valvonnan lisäksi muun muassa parkkihallin ja aulapäätyjen sulkemisesta yön ajaksi. Yöllä kaikki muut kiinteistön liikkeet ovat kiinni, pelkästään Prisman myymälä on auki.
Työntekijöiden mukaan yötyöskentely tuntuu pääosin turvalliselta. Turvallisuuden tunnetta lisää se, että vartijat päivystävät kiinteistössä ympäri vuorokauden.
5.00
Yövuorolaiset ovat pitäneet viimeisen taukonsa puoli viiden aikoihin. Kauppaan saapuu muutama aamunsa aloittanut asiakas eväsostoksille. Aamuvuoroon tulleet siivoojat pesevät myymälän lattioita.
5.45
Yötyöläiset kuljettavat vuoronsa päätteeksi tyhjiä laatikoita varastoon ja vievät työvälineet takaisin niiden oikeille paikoille.
– Lopuksi siistitään jäljet, niin sitten seuraavien on helpompi aloittaa työt, yövuorolaiset sanovat.
Kello lähenee kuutta, ja aamuvuoron ensimmäiset työntekijät saapuvat paikalle. Lopuksi tiimivastaava Marita Leipävuori käy läpi ajankohtaiset asiat aamun tuoteryhmävastaavien kanssa.
Ison seinäkellon viisari värähtää kuuteen. On kotiinlähdön aika. Päivittäistavaraosaston yötiimi poistuu yhdessä jonossa pukuhuoneisiin. Tästä aamuvuoron on hyvä jatkaa.