Vaalidebyyttinsä kevään eduskuntavaaleissa tehnyt Lauri Lindén, 21, lähti ehdolle puolueen pyynnöstä. Lindén oli tällöin jo poliittisesti aktiivinen Twitterissä, nykyisessä X:ssä. Lindénin puolue on vasemmistoliitto.
Vaalien alla Lindén siirtyi tekemään sisältöä pääosin Tiktokiin, koska ajatteli sitä kautta tavoittavansa eniten yleisöä. Lindén kertoo, että Tiktokissa on paljon nuorta yleisöä, jotka saattavat olla äänestämässä ensimmäistä kertaa.
Linden kertoo, että monet poliittiset vaikuttajat olivat aktiivisia Tiktokissa jo ennen häntä. Esimerkiksi Perussuomalaisten ehdokkaat olivat Lindénin mukaan huomanneet Tiktokin potentiaalin nuoren äänestäjäkunnan tavoittamisessa.
— Koin, että sinne oli pakko mennä.
Poliittisen sisällön alustana Tiktok ei Lindénin mukaan ole sen erikoisempi, se on vain vielä monelle vieras. Tiktokissa korostuu negatiivinen kommentointi, ja Linden on myös saanut siitä osansa. Hän on kokenut Tiktokissa muun muassa homottelua.