Suurempi ruutuaika lapsuudessa voi viitata parempiin tiedonkäsittelytaitoihin nuoruudessa, selviää Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen yhteisessä tutkimuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin lapsuudessa tapahtuvan liikunnan, paikallaanolon ja ruutuajan yhteyttä tiedonkäsittelyyn nuoruudessa. Tiedonkäsittelyyn vaikuttavat tekijät lapsuudessa ja nuoruudessa voivat vaikuttaa esimerkiksi tulevaisuuden työelämään ja kouluttautumiseen. Tutkimus ei kuitenkaan osoita, että ruutuaika suoraan parantaisi tiedonkäsittelyä, vaan niiden välillä havaittiin yhteys.
Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Petri Jalangon mukaan lasten ruutuaikaan ei tulisi siis suhtautua täysin negatiivisesti, vaan tasapainon löytäminen liikunnan ja ruutuajan välille on tärkeää.
— Palaisin perinteisiin liikkumisen ja unen suosituksiin. Jos ne toteutuvat ja niiden päälle tulee aktiivista ajattelua tukevaa ruutuaikaa, uskon sen olevan kaikista paras yhdistelmä.
Tutkimus toteutettiin pitkittäistutkimuksena, jossa ruutuaikaan sisältyivät muun muassa esimerkiksi television katselu sekä puhelimen ja tietokoneen käyttö. Vaikka tutkimuksessa havaittiin yhteys ruutuajan ja tiedonkäsittelytaitojen välillä, se ei osoita, että ruutuaika itsessään parantaisi tiedonkäsittelyä.
Tietoa tutkimuksesta
- Tutkimuksessa havaittiin yhteys suuremman ruutuajan ja parempien tiedonkäsittelytaitojen välillä.
- Ruutuajan sisältö on olennaista mahdollisten hyötyjen kannalta.
- Tasapainon löytäminen liikunnan ja ruutuajan välille on tärkeää.
- Tutkimukseen osallistuneiden keski-ikä oli 15,8 vuotta.
Ruutuajan sisältö ratkaisee
Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen yhteinen tutkimus tutki yleisesti ruutuaikaa, eikä siinä eroteltu tarkemmin, mitä lapset ja nuoret tekivät ruuduilla. Jalangon mukaan aiemman tutkimusnäytön pohjalta voidaan kuitenkin sanoa, että ruutuajan sisällöllä on merkitystä sen mahdollisiin vaikutuksiin oppimiseen ja ajatteluun.
— Ruutuajan ei pitäisi olla pelkkää päämäärätöntä selailua, vaan sitä voisi käyttää esimerkiksi kotitehtävien tekemiseen, lukemiseen tai muuhun aktiivista ajattelua vaativaan toimintaan.
Jalangon mukaan opettajien ja vanhempien tulisi kannustaa lapsia käyttämään ruutuaikansa tavoilla, jotka edistävät aktiivista ajattelua, ongelmanratkaisua, luovuutta ja oppimista.

