Ilmo Ilkan kommentti: Kolmellakymmenellätonnilla kandiksi

Miltä kuulostaisi maksaa 10 000 tai 20 000 euroa lukuvuodesta suomalaisessa korkeakoulussa? Esimerkiksi Tampereen teknillisessä yliopistossa hintaa opiskelulle kertyy vähintään 10 000 euroa kandidaattivaiheessa joka lukuvuosi. Helsingin yliopistossa tutkinto maksaa vieläkin enemmän.

Lukuvuosimaksujen lisäksi opiskelijat maksavat vielä asumisesta ja elämisestä maassa, joka on OECD:n tilastojen mukaan EU-maiden viidenneksi kallein. Uusinta tietoa lukuvuosimaksujen vaikutuksista Suomen suosioon kansainvälisten opiskelijoiden parissa odotetaan pelonsekaisin tuntein, sillä heitä maa tarvitsee tulevaisuudessa. Väestön ikääntyminen ja työelämän murros vaativat osaavan työvoiman houkuttelemista muualtakin kuin Impivaarasta.

Erilaiset stipendi- ja apurahaohjelmat voivat auttaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolisia opiskelijoita, mutta kaikille ei rahaa riitä ja avunsaannin ehdot voivat paikoin olla hyvinkin tiukat. Samalla opiskelijoiden pitäisi luoda verkostoja, jotta he voisivat jäädä työskentelemään maahan.

Verkostoja ei rakenneta istumalla yksin laboratoriossa ja vetäytymällä yksin yksiöön yön tullen. Rakennustyöhön vaaditaan yhteisiä tapahtumia, joihin osallistuu sekä kansainvälisiä opiskelijoita että suomalaisia. Jälkimmäiset voivat jättää kyräilynsä kotiin.

Millainen on kansainvälisten opiskelijoiden tilanne valmistumisensa jälkeen? Sen saat tietää täältä.