Virallisen tiedon puuttuessa ihmiset saattavat hakeutua esimerkiksi murha.infon kaltaisille sivustoille etsimään tietoa rikoksesta (kuvakaappaus murha.info).

Jos poliisi ei tiedota rikoksesta, ihmiset etsivät tiedon somesta

Tutkimuksen mukaan uteliaisuus saattaa viedä ihmisen epäilyttäville sivuille etsimään tietoa tapahtuneesta rikoksesta.

Internet ja sosiaalinen media ovat muuttaneet tapaa, jolla ihmiset saavat väkivaltarikoksia koskevaa tietoa. Tämä selvisi Tampereen COMET-tutkimuskeskuksen tutkimuksessa, joka tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin kanssa.

Tutkimuksen mukaan sosiaalinen media, tuttavat ja joissain tapauksissa myös journalistisesta etiikasta piittaamaton valemedia täydentävät tietoa, jota ihmiset saavat perinteisestä uutismediasta. Perinteinen uutismedia on silti ihmisten pääasiallinen tietolähde.

Tutkimushankkeessa mukana olleen tutkija Paula Haaran mukaan ihmiset saattavat hakeutua esimerkiksi murha.infon kaltaisille sivustoille etsimään tietoa rikoksesta, josta poliisi ei tiedota.

– Tieto rikoksista voi liikkua ihmiseltä ihmiselle myös esimerkiksi Facebookin kaupunkiryhmissä.