Jäävätkö eläinten oikeudet lakiuudistuksen jalkoihin? – ”Ihminen ei ole 70-kiloinen rotta”

Uusi eläinsuojelulaki on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Hallitus linjasi, ettei uudistus saa aiheuttaa maataloudelle lisäkustannuksia. Eläinsuojelujärjestöjen mielestä uusi lakiehdotus on katastrofi.

Nykyinen, 1990-luvulla säädetty eläinsuojelulaki on jo vanhentunut. Uusi lakiesitys ei kuitenkaan ole eläinsuojelujärjestöjen mielestä riittävä. Se ei takaa eläimille jatkuvaa vedensaantia eikä kiellä turkistarhausta. Suomi on yksi maailman suurimmista ketun- ja minkinnahkojen tuottajamaista. Erityisesti Pohjanmaalla turkistarhaus on merkittävä elinkeino.

Eläinkokeita käytetään Suomessa esimerkiksi lääkkeiden kehittämiseen. Tamperelainen FICAM kehittää ihmissolujen käyttöön perustuvia kudos- ja elinmalleja vaihtoehdoksi eläinkokeille.

–Kehitämme ihmissolupohjaisia malleja, koska eläinbiologia on erilainen kuin ihmisbiologia. FICAMin johtaja Tuula Heinonen kertoo.

Makasiinissa vieraillaan myös Ahlmanin oppilaitoksen tilalla, jossa parsinavetan lehmät pääsevät päivittäin ulkoilemaan. Uusi eläinsuojelulaki ei kiellä parsinavettoja, joissa lehmät pidetään kiinni kytkettyinä. Ahlmanin opettajan Elina Klemelän mukaan lehmien hyvinvointi ei riipu navettatyypistä.

Makasiinissa keskustelemassa ovat eläin- ja ympäristökysymyksiin keskittynyt filosofi Elisa Aaltola ja Eläinoikeuspuolueen puheenjohtaja Santeri Pienimäki.