Vähemmistöjen ääni jää edelleen pimentoon suomalaisessa elokuvamaailmassa – ”Valtaväestön ääni on se, mikä kuuluu”

Kenen ääni kuuluu suomalaisessa elokuvassa voimakkaimmin ja kenellä siitä on vastuu? Tv-makasiinissa aiheesta keskustelemassa ovat tutkija Kaisa Hiltunen ja näyttelijä Elina Saarela.

Elokuvantekijöissä on edelleen vähemmän naisia kuin miehiä, ja erilaisten vähemmistöjen ääni tuntuu positiivisesta kehityksestä huolimatta jäävän vieläkin taka-alalle. Onko ratkaisu ongelmaan tekijöiden monipuolisuudessa, vai pitäisikö esimerkiksi rahoittajien ottaa vastuuta tästä?

Entä miten näyttelijä voi omalta osaltaan vaikuttaa elokuvan moninaisuuteen? Makasiinissa pohditaan muun muassa vastauksia näihin kysymyksiin.

Keskusteluohjelmassa nähdään myös insertti, jonka päähenkilönä on saamelainen elokuvantekijä Marja Helander.

Tämä makasiini on tehty yhteistyössä Tampereen elokuvajuhlien kanssa. Elokuvajuhlat järjestetään 6.-10. maaliskuuta.