Taideunelman eteen täytyy työskennellä antaumuksella – Miina Kujala valmistautuu pääsykokeisiin kansanopistossa

Rovaniemeläinen 22-vuotias Miina Kujala rakastaa kuvien tekemistä. Haaveissa on päästä opiskelemaan näyttämölavastusta Aalto-yliopistoon. Tällä hetkellä Kujala opiskelee yksityisessä Limingan kansanopistossa, jossa hän saa kehittää taitojaan.

Miina Kujala on hakenut haaveilemaansa näyttämölavastajan opiskelupaikkaa Aalto-yliopistossa vuosi sitten, jolloin hän jäi ensimmäiselle varasijalle. Tänä keväänä hän yrittää uudestaan ja edessä on valmistautuminen viikon kestäviin pääsykokeisiin.

 

Kujala on kiinnostunut eri tavoista tehdä taidetta. Tällä hetkellä hän työstää puupiirrosgrafiikkaa, jossa haluttu kuva kaiverretaan taltoin puulaatalle. Tämän jälkeen laatalle levitetään väriä, ja kuva siirretään ohuelle paperille prässin avulla.

 

Puupiirrosta tehdessä jokainen väri on painettava paperille erikseen. Värien on kuivuttava, ennen kuin seuraava väri voidaan painaa

 

Puupiirroksessa käytetään siihen tarkoitettuja erikoisvärejä, joiden sekoittaminen on tarkkaa, mutta mielenkiintoista puuhaa.

 

Kansanopistossa opiskelee myös Kujalan hyvä ystävä Heli Jauhiainen (oik). Kujala ja Jauhiainen jakavat opistolla yhteisen huoneen ja usein myös työtilat. Vaikka molemmilla on omat taideprojektinsa, on ystävän näkemyksestä usein apua työskentelyn eri vaiheissa.

 

Opiskelu kansanopistossa on maksullista, joten Kujala työskenteli ensin puoli vuotta siivoojana saadakseen rahaa . Koulu tarjoaa taiteen tekemiselle inspiroivan ympäristön, joten rahat eivät mene hukkaan.