Videopeliriippuvuutta on monenlaista, mutta etenkin tietokonepelit monet mieltävät koukuttaviksi.

Digipeliriippuvuus sai kesällä tautiluokituksen – nyt Tampereellakin pureudutaan ongelmaan vertaistuen avulla

Maailmanterveysjärjestö WHO lisäsi videopeliriippuvuuden kansainväliseen ICD-11 tautiluokitukseen kesällä. Digipelirajat'on vertaistukiryhmä kokoaa korkeakouluopiskelijat pohtimaan suhdettaan pelaamiseen ammattilaisten kanssa.

Tautiluokitukseen pääsy tarkoittaa käytännössä sitä, että videoepliriippuvuudelle on luotu diagnostinen luokitus. Videopeliriippuvuudelle on siis asetettu ominaispiirteitä, jotka ovat tosin hyvin samanlaisia kuin esimerkiksi uhkapeliriippuvuudessa. Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön psykologi Mikko-Juhani Korpela näkee myös tautiluokituksen melko positiivisena asiana.

– Onhan se saanut myös kritiikkiä ja ihan aiheestakin, sillä tutkimus on kuitenkin vielä aika alussa. Käsittääkseni silti enemmistö tutkijoista ajattelee tautiluokitukseen pääsemisen edistävän asiaa. Se antaa tietynlaisen luvan asian tutkimiselle.

Vaikka monelle pelaaminen on rakas harrastus tai harmiton ajanviete, muodostuu siitä yhä useammalle ongelma. Tutkimusten mukaan ongelmallista pelaamista esiintyy 8-12 % pelaajista. Ensimmäistä kertaa Tampereellakin aloittava Digipelirajat’on Bootcamp on pelaajille tarkoitettu vertaistukiryhmä. Se on osa valtakunnallista hanketta, joka samaan aikaan tutkii ongelman syitä, että auttaa ongelman kanssa kamppailevia. Hankkeen takana on Sosped-säätiö.

Vertaistukiryhmä noudattaa kymmenen kerran mallia, jossa keskitytään eri teemoihin kuten nukkumiseen tai sosiaalisuuteen.

– Kynnys ryhmään lähtemiseen on pyritty tekemään mahdollisimman matalaksi. Riittää, että on mielenkiintoa pohtia omaa suhdettaan digipelaamiseen, Korpela kertoo.

Ryhmä aloittaa Tampereella Silta-Pelipajalla 24.10.