Treyn toimisto sijaitsee tällä hetkellä Hervannan kampuksella. Palvelutoimistot sijaitsevat sekä Hervannassa että keskustassa.

Kuukauden vanhassa TREYssä toiminta on lähtenyt käyntiin – ylioppilaskunta pyrkii ottamaan kaikki huomioon

Tampereen ylioppilaskunta TREY aloitti toimintansa tammikuussa 2019. Kuukauden vanhassa ylioppilaskunnassa toiminta on käynnistynyt hyvin ja arki on lähtenyt rullaamaan.

Tampereen yliopiston Hervannan kampus peittyy lumipyryyn. Rakennustalon perältä löytyy ylioppilaskunta TREYn toimisto. Hallituslaisten ja työntekijöiden puheensorina täyttää avokonttorin.

– Ensimmäinen kuukausi on lähtenyt oikein mallikkaasti käyntiin. Tsemppaavaa ja kannustavaa palautetta olemme saaneet, kertoo varapuheenjohtaja Paavo Antikainen.

Kuukauden vanha ylioppilaskunta on seurausta Tampereen korkeakoulujen yhdistymisestä. Tamy ja TTYY valmistelivat pitkään uutta ylioppilaskuntaa, joka nimettiin loppuvuodesta 2018 TREYksi. Entisten ylioppilaskuntien työ on Antikaisen mukaan onnistunut.

– On iso juttu yhdistää kaksi eri kulttuuria. Kaikenlaisten käytäntöjen yhteensovittamisessa on vielä paljon tekemistä, mutta keskustelemalla päästään monesti eteenpäin ja keksitään uusia ratkaisuja.

TREY on Suomen toisiksi suurin ylioppilaskunta, heti Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jälkeen. Jäseniä on 18 000 ja aine-, harraste- ja edunvalvontajärjestöjä yli 160. Kaikki jäsenet pyritään huomioimaan esimerkiksi tapahtumien ja aktiivisen viestinnän avulla. Antikainen kertoo, että luvassa on sekä ”hassuttelutapahtumia” että asiapitoisia tapaamisia esimerkiksi koulutuspolitiikan saralta.

Vaikuttamista yliopistossa ja sen ulkopuolella

Ylioppilasmedian kohtalo on puhututtanut alkuvuodesta. Tammikuun viimeisenä päivänä TREYn edustajisto kokousti, ja esityslistalla oli myös lähetekeskustelu ylioppilasmediasta. Myös Moreenimedia uutisoi aiheesta.

– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ylioppilasmedia koetaan tarpeelliseksi. Seuraavaksi lähdetään selvittämään millaista mediaa voitaisiin tehdä, Antikainen kertoo.

Lähikuukaudet ovat täynnä työskentelyä. Uuden yliopistoyhteisön lisäksi vaalivuosi tuottaa töitä. Ylioppilaskunnat pyrkivät vaikuttamaan myös yliopistojen ulkopuolella, eikä TREY ole poikkeus. Toimiston hyvä yhteishenki auttaa ongelmatilanteissa ja työnteko on Antikaisen mukaan palkitsevaa.

– TREYllä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa arjessa. On hienoa olla mukana, Antikainen sanoo.