Maatalousyrittäjä Suvi Rajala ja työntekijä Timo Lahtinen tarkastavat niittotyön tilannetta Sammatin tilan peltolohkolla sateisen sään uhatessa.

Maatalousyrittäjät painivat taloushuolien kanssa, mutta farmareille puuhataan myös uutta voimaa

Kyselytutkimuksen mukaan liki 40 prosenttia pirkanmaalaisista maatalousyrittäjistä on harkinnut toimintansa lopettamista ennen eläkeikää. Ylöjärveläisen maidontuottajan mielestä viljelijöiden keskuudessa muhii suuri huoli omasta ja toisten pärjäämisestä.

FAKTA

Kysely pirkanmaalaisille maatalousyrittäjille

  • Moreenimedian kyselylinkki jaettiin syyskuun alussa maatalousyrittäjien edunvalvontajärjestön MTK-Pirkanmaan Facebook-ryhmässä ja jäsenistön sähköpostilistalla.
  • Vastauksia kertyi 137. Peräti noin 58 prosenttia vastaajista kertoo toimineensa yrittäjinä yli 20 vuotta.
  • Liki 42 prosentilla vastaajista oman tilan taloudellinen kannattavuus on heikentynyt vuosien 2018–2019 aikana.
  • Vain 13 prosentilla kannattavuus on parantunut. Syiksi tähän mainitaan muun muassa paremmat tuet kasvinviljelystä kotieläintilaksi siirryttäessä ja viljan hinnan nousu vuonna 2018.

Moreenimedian kyselyn perusteella yli 40 prosentilla vastaajista oman tilan taloudellinen kannattavuus on heikentynyt. Hieman suuremmalla osalla, 45 prosentilla, se on pysynyt ennallaan.

Runsas kolmannes vastaajista kertoo harkinneensa maatalousyrittäjyyden lopettamista jonkin muun syyn kuin eläköitymisen vuoksi. Liki yhtä suuri osa kertoo pohtivansa taloudellisia huolia.

– Harkitsin lopettamista muutama vuosi sitten, kun olin loppuun väsynyt emakkosikalan hoidosta ja porsaan hinta oli niin huono, että palkkaa ei jäänyt, yli 20 vuotta maatalousyrittäjänä toiminut nainen kertoo.

Kyselytutkimuksen vastauksissa korostuvat myös huoli läheisten jaksamisesta, suuri fyysinen kuormitus ja yleinen epävarmuus tai näköalattomuus. Toisaalta yli kolmannes kertoo, ettei heillä ole mainittavia jaksamisongelmia.

 

Nuori yrittäjä jatkaa sukutilan perinteitä

Ahdingon on huomannut myös kyselyyn vastannut ylöjärveläinen Suvi Rajala, 37. Hän on jatkanut Sammatin torpaksi kutsutun pientilan perinteitä vuodesta 2003 lähtien. Vuonna 2016 Rajala sai Ylöjärven Yrittäjien myöntämän Nuori Yrittäjä -palkinnon.

Viljelijöiden huoli omasta ja toisten pärjäämisestä on koko ajan päällä.

Suvi Rajala, maatalousyrittäjä

– Maatilani on iso, mutta silti rahoitan oman yksityiskulutukseni sivutöillä, mikä on aika raskasta. On selkeästi nähtävissä, että viljelijöiden huoli omasta ja toisten pärjäämisestä on koko ajan päällä ja se tulee enemmän keskusteluihin.

Suvi Rajalan vasikat viettävät aikaa ulkona omissa aitauksissaan, joissa on myös suojaavia koppeja

Kuuntele Suvi Rajalan ajatuksia maatalousyrittäjyydestä ja sen kannattavuudesta syyskuisena sunnuntaina. Hän on matkalla tarkastamaan työntekijänsä niittotyön tilannetta eräällä peltolohkollaan – sadekuuron uhatessa.

Farmareista välitetään

Viljelijöiden jaksamisen puolesta hätiin ovat tulleet muun muassa Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK), Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) ja neuvontaverkosto ProAgria.

Sastamalassa käynnistyi elokuussa 2012 viljelijöiden hyvinvointihanke, joka sai alkunsa paikallisen tuottajayhdistyksen ja Sastamalan seurakunnan huolestuneista pöytäkeskusteluista.

– Työmuoto lähti hyvien kokemusten myötä leviämään MTK-liittojen hankkeina ja Melan Välitä viljelijästä -projektin turvin koko Suomeen. Joskus hyvä nousee alhaalta ylöspäin, oikeasta tarpeesta, Voimaa Farmarille -hankkeen hankepäällikkö Maija Pispa kertoo.

Joukossa on ihan äärimmäisiä kohtaloita.

Maija Pispa, hankepäällikkö

Pispa on kohdannut hankevuosien 2016–2019 aikana parisen sataa asiakastilaa yrittäjineen. Hän on syventynyt niiden tarinoihin pohjamutiin saakka.

– En ihan ymmärtänyt vuonna 2012 tähän ryhtyessäni, mitä kaikkea sieltä viljelijöiden tilanteista nousee. Joukossa on ihan äärimmäisiä kohtaloita. Moni sinnittelee kestämättömissä tilanteissa.

Hallitus aikoo varmistaa kannattavuuden

Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelman tavoitteisiin kuuluu ”maatalouden kannattavuuden varmistaminen”. Suorasanainen kirjaus poikkeaa monesta muusta hallitusohjelman muotoilusta.

Voiko valtio – tai kuuluuko sen tehtäviin – kuitenkaan varmistaa minkään tyyppisen liiketoiminnan kannattavuutta? Hallitusohjelmaneuvotteluiden maatalousryhmän sihteerinä toimineen Risto Lahden (kesk) mielestä ei välttämättä.

Jokaisen tilan pitää itse löytää oma kannattavuutensa.

Risto Lahti, toimitusjohtaja

– Lopulta jokaisen tilan pitää itse löytää oma kannattavuutensa, hän kommentoi hallitusohjelman kirjausta.

Lahden mukaan myös markkinoiden toiminnan ja tukijärjestelmän huomioivilla politiikkatoimilla on iso vaikutus kokonaisuudessa.

– Varmistaa-sanan käyttö hallitusohjelmassa kertoo vahvasta tahtotilasta antaa hallitukselle selvä mandaatti.