Pikkujoulut on suomalaisille perinne, josta jokaisella on tarinoita kerrottavanaan. Kaikki niistä eivät ole imartelevia.

Pikkujouluja odotetaan hartaasti, mutta moni muistaa tapahtuman epäasiallisuuksista – Kaksi viidestä uskoo todistaneensa häirintää joulunajan riehakkaimmassa juhlassa

Yrityskulttuurin asiantuntijan mukaan pikkujouluissa ei tapahdu paljoa häirintää, mutta se on jokavuotista. Epäasiallinen käytös pitää määritellä organisaatiossa tarkkaan, jotta siihen voidaan puuttua ja jokaisella olisi hauskaa.

Pikkujoulut on suosittu perinne monissa erilaisissa yhteisöissä aina työpaikoista kaveriporukoihin. Siksi on vaikeaa niputtaa kaikkia myöhäissyksyn juhlia yhden kattotermin alle. Moni kuitenkin mielessään yhdistää pikkujouluihin runsaan alkoholinkäytön ja flirttailun.

Moreenimedian kysely selvitti ihmisten osallistumisinnokkuutta pikkujouluihin. Vastanneista jopa kolme neljäsosaa ilmoitti osallistuvansa tänä vuonna pikkujouluihin, mutta tapahtuman väliin jättävä neljännes ilmoitti useimmin syykseen liiallisen juomisen.

Päänsäryn saa kotonakin

Mies, 30-39, yhdistelmäajoneuvon kuljettaja

Pikkujoulut on pelkkää ryyppäämistä, enkä itse juo

Muu, 30-39, kokki

Aktiivisella kanssakäymisellä voi ennaltaehkäistä häiritsevää käytöstä

Häirintään ja ahdisteluun on alettu suhtautua vakavammin esimerkiksi me too:n kaltaisten kampanjoiden ansiosta. Silti pikkujoulut eivät ole paljoakaan muuttuneet, vaikka muun muassa yliopistojen ainejärjestöt ovat pohtineet tapahtumiensa sisältöä uusiksi.

Yrityskulttuuri on kuningas -tietokirjan kirjoittanut Panu Luukka sanoo, että pikkujouluissa mahdollisesti esiintyvää häirintää voidaan parhaiten ehkäistä rakentamalla hyvää yhteishenkeä koko vuoden ajan. Pikkujoulut on tapahtuma, jossa pinnan alla kytevät jännitteet helposti purkautuvat.

– Työpaikat voisivat järjestää pikkujoulujen lisäksi myös kesäjuhlia, jotta ihmiset näkisivät ympäri vuoden. Nykymuodossaan pikkujoulut eivät myöskään tyydytä kaikkia, joten eri vuosina voitaisiin järjestää erilaisia pikkujouluja, Luukka pohtii.

Pikkujouluihin mennään tietenkin lähtökohtaisesti pitämään hauskaa, ja siksi tapahtuma saavuttaa suuren suosion vuosittain. Häirintää ei tapahdu aina, mutta ylilyönneistä kuulee vuosittain. Moreenimedian kyselystä selviää, että jopa kaksi viidestä vastanneesta on todistanut tai epäilee todistaneensa epäasiallista käytöstä pikkujouluissa.

Nähnyt asiatonta koskettelua ja pari pienehköä riitaa.

Mies, 50-59, Tuotekehitys/kemian teollisuus

Puhun välillä mitä sattuu, ja joku on voinut kokea sen epäasialliseksi. Mutta en minä pahalla. En hauku ketään tai loukkaa suoraan ketään, mutta jotkut puheenaiheet ovat tabuja.

Mies, 30-39, elektroniikkasuunnittelija

Luukka painottaa, että häirintä on tärkeää määritellä yhteisön sisällä tarkkaan. Eri ihmisillä on hyvin yksilöllisiä näkemyksiä siitä, missä suotavuuden raja kulkee. Jokaisen organisaation jäsenen pitää tulla kuulluksi, ja epäkohdan esiin nostanutta ei pidä nähdä vaikeana tapauksena.

Lama-aikana pikkujoulujen peruminen oli suuri virhe

Fakta

Kysely suhtautumisesta pikkujouluihin

  • Kysely jaettiin viidessä Facebookin yleisessä keskusteluryhmässä.
  • Kyselyyn vastasi 161 henkilöä. Vastanneista 60 prosenttia oli naisia, 36 prosenttia miehiä, 1,2 prosenttia muunsukupuolisia ja 2,5 prosenttia ei halunnut kertoa sukupuoltaan.
  • Vastanneista 80 eli noin puolet osallistuvat työpaikan pikkujouluihin. Loput ilmoittivat viettävänsä pikkujouluja kouluyhteisön, harrastusjärjestön, ystävien tai perheen kanssa.
  • 25 prosenttia on kokenut tai epäilee kokeneensa häirintää pikkujouluissa. 15 prosenttia sanoo syyllistyneensä tai epäilevänsä syyllistyneen pikkujouluissa epäasialliseen käytökseen.

Kalevassa sijaitseva Laulumaja on suosittu juhlatila. Majaisäntä Ville Savijärvi kertoo, että lokakuun puolivälistä jouluviikolle jokainen viikonloppu on myyty loppuun. Myös arkisin järjestetään tilaisuuksia, ja eräänä viikkona Laulumajalla pidetään pikkujoulut jopa kolmena arkipäivänä.

– Tilaa vuokraa pääasiassa yritykset, mutta myös ainejärjestöistä on tullut yleinen asiakas. Suosion kasvu on seurausta erityisesti internetissä tehostetusta markkinoinnista, Savijärvi kertoo.

Häiriöitä juhlaseurueet ovat aiheuttaneet vain vähän. Poliisi ilmoittaa, jos on joutunut käymään paikan päällä, mutta Laulumajalla tällaiselle ei ole ollut tarvetta. Savijärvi sanoo, että häirintätapaukset järjestäjä on hoitanut itse ja rikki menneet esineet on korvattu. Tiloja vuokrataankin pikkujouluporukoille mielellään.

Luukan mielestä pikkujoulukulttuurin tarvitsee modernisoitua, mutta juhlien peruminen olisi yhteishengen kannalta virhe. Pikkujoulut on monille tapahtuma, jota odotetaan paljon ja josta puhutaan pitkään. Elämä muuttuu yksiulotteiseksi, jos se koostuu vain työnteosta. Työpaikoilla merkitys onkin erityisen suuri, sillä muuten kollegoja helposti näkee vain työajalla.

– Yhteisöllisyyden kokemuksen kannalta pikkujoulut ovat tärkeitä, sillä ihmiset saavat yhteistä puhuttavaa. Siksi vaikkapa lama-aikana pikkujouluista leikkaaminen oli typerää, Luukka sanoo.