Seitsemäsluokkalainen yksin varastohuoneessa tekemässä muistiinpanoja uskonnon oppikirjasta. Järjestely oli kouluni rehtorin käsitys lakisääteisestä elämänkatsomustiedon opetuksesta, jota minulle, kirkkoon kuulumattomalle 13-vuotiaalle, täytyi järjestää.

Peruskoulun aikana ehdin opiskella elämänkatsomustietoa useilla eri toteutustavoilla, joista osa oli toimivia, mutta suurin osa ei. Tutuksi tulivat ainakin etäopetus, aamuiset taksimatkat toiselle koululle ja alle viiden oppilaan ryhmäkoot. Lisäksi sain vastata toisten lasten iänikuiseen kysymykseen siitä, miksi lähden kotiin, kun muilla alkaa uskonnontunti.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että uskonnonvapauteen sisältyy oikeus olla joutumatta paljastamaan omaa uskonnollista vakaumustaan. Suomen lain mukaan elämänkatsomustietoa saavat kuitenkin opiskella ainoastaan lapset, jotka eivät kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Tällä hetkellä elämänkatsomustiedon opiskelu siis paljastaa, että lapsi joko kuuluu johonkin toiseen uskontokuntaan tai on uskonnoton. Pahimmillaan tämä voi altistaa kiusaamiselle tai syrjinnälle.

Ylen kahden vuoden takaisessa kyselyssä 70 prosenttia suomalaisista kannatti kaikille yhteistä oppiainetta, joka korvaisi uskonnon ja elämänkatsomustiedon. Yhdenvertaisuuden edistämisen lisäksi yhteinen oppiaine myös esimerkiksi säästäisi resursseja, kun yhdelle luokalle ei tarvittaisi erikseen uskontojen ja elämänkatsomustiedon opettajia.

Tunnustuksellinen uskonnonopetus kuuluu koteihin, pyhäkouluihin ja rippileireille, ei tasa-arvoiseen perusopetukseen. Yhteisessä katsomusaineessa voitaisiin sen sijaan keskittyä tarkastelemaan eri kulttuureja, uskontoja ja maailmankatsomuksia puolueettomasta näkökulmasta. Lasten lokeroimisen sijaan polarisoituva yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi oppiaineen, jossa kaikki pääsevät yhdessä pohtimaan, miten tulla toimeen muiden kanssa.