Liikkuva oppiminen voi olla monelle hyödyksi
- Liikkuminen edistää todistetusti tarkkaavaisuutta, ja sen lisäämä hormonitoiminta voi auttaa esimerkiksi keskittymishäiriöisiä.
- Vuonna 2024 alkanut Liikkuva opiskelu -hanke pyrkii tuomaan liikettä kouluihin. Hankkeen tavoitteena on saada viidesosa opetushenkilöstöstä käyttämään liikettä lisääviä opetusmenetelmiä tai luentojen tauottamista.
- Liikkuvan opiskelun kokeilut ovat saaneet kohderyhmään kuuluvilta opiskelijoilta pääosin positiivista palautetta.
Liikkumisella on lukuisia hyötyjä, joista monet ovat yhteydessä aivotoimintaan. Säännöllinen liikkuminen edistää aivojen hormonitoimintaa ja parantaa näin tarkkaavaisuutta. Se on yksi syy, miksi liikkumista halutaan tuoda laajemmin myös koululuokkiin.
Tampereen yliopiston yliopistonlehtorin ja tanssitaitelijan Samuli Nordbergin mielestä liikkeen tuominen voimakkaammin osaksi opiskelua voisi tarjota ratkaisuja koulussa kyteviin ongelmiin.
– Liikkeen ei tarvitse olla ihmeellistä, kunhan se tuo aktivaatiota, joka auttaa hahmottamaan käynnissä olevaa asiaa tai tehtävää.
Lisää keskittymistä liikkeestä
Viimeisten vuosikymmenien aikana ihmisen keskittymiskyky on laskenut yli puolella. Informaatiota on enemmän kuin koskaan, ja käsittelemme sitä päiväkohtaisesti valtavia määriä. Erityisesti nuorten keskuudessa huonontunut keskittymiskyky on aiheuttanut laajasti huolta. Se on näkynyt oppimistuloksissa ja johtanut useissa kouluissa kännykkäkieltoihin.
Nordbergin mukaan säännöllinen liike voisi olla ratkaisu älylaitteiden ja informaatiotulvan heikentämälle keskittymiskyvylle.
– Kuormitus älylaitteista ja informaatiosta ei helpotu älylaitteilla vaan niistä irtaantumisella esimerkiksi liikkumisen avulla.
On epävarmaa, kuinka paljon liikkuvaa opiskelua koululuokissa nähdään. Liikkuva opiskelu voi tarjota ratkaisuja koulunkäynnissä poteviin ongelmiin, mutta sen toteuttaminen lienee haasteellista. Koulujen pienet resurssit ja suuret ryhmäkoot seisovat muutoksen tiellä.
