Yhä useampi mielenterveysongelmista kärsivä kokee itsensä osattomaksi ja alempiarvoiseksi digitaalisen hallinnollisen taakan vuoksi, selviää Tampereen yliopiston monitieteisestä tutkimuksesta. Taloudelliset esteet, puutteelliset digitaidot tai vaikeasti ymmärrettävä byrokratian kieli voivat asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan, mikä lopulta rapauttaa demokratian perustaa.
– Digitalisaatio on huono korjaamaan yhteiskunnallisia epäoikeudenmukaisuuksia. Se monistaa ja jatkaa niitä digitaalisessa muodossa, tutkijana DIG1t0-tutkimushankkeessa toiminut Anne Koski kertoo.
Automaatio ei korvaa inhimillistä harkintaa
Hallinnollinen digitaakka painaa
- Yhä useampi mielenterveysongelmista kärsivä kokee jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle hallinnollisen digitalisaation vuoksi.
- Digipalvelut on usein suunniteltu “normikansalaisen” näkökulmasta, jolloin esimerkiksi eläkeläisten ja pienituloisten ryhmien tarpeet jäävät huomioimatta.
- Automaattinen päätöksenteko voi johtaa kohtuuttomiin päätöksiin.
Erityisen haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt kokevat digipalvelut usein kuormittavina ja kokevat jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle. Sähköinen asiointi voi aiheuttaa monelle ahdistusta ja stressiä, mikä heikentää itsetuntoa.
– Monet kokevat itsensä tapauksiksi eivätkä ihmisiksi, tutkija Hannele Palukka toteaa.
Lisäksi monissa palveluissa käytetty automaattinen päätöksenteko voi johtaa kohtuuttomiin ratkaisuihin, sillä järjestelmistä puuttuu inhimillinen harkinta. Samalla luottamus hyvinvointivaltiota kohtaan saattaa kärsiä, jos kansalaiset kokevat, että heitä ei huomioida.
Koski ja Palukka havaitsivat, että digitalisaatiossa hallinnollinen taakka siirtyy yhä enemmän viranomaisilta kansalaisille ja heidän läheisilleen.
– Digitaalisia julkisia palveluita suunnitellaan usein säästötavoite edellä. Silloin lopputulos ei välttämättä ole kansalaisten kannalta paras, Koski huomauttaa.