Suomen hallituskokoonpanot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana olleet vastakkainasetteluja voimistavia, sanoo valtio-opin tutkijatohtori Jussi Westinen.
– Poliittinen ilmapiiri on tietyllä tapaa blokkiutunut vihervasemmistoon ja oikeistoon.
Westinen löytää vastakkainasettelujen voimistumisesta myös hyviä puolia. Hänen mukaansa poliittisen polarisaation haittapuolet, kuten koventunut kielenkäyttö ja tahallinen väärinymmärrys, saavat kansalaiset kiinnostumaan politiikasta aiempaa enemmän.
Lisäksi Westinen arvioi, että ideologisesti moninaiset hallituspohjat saattavat hämmentää äänestäjiä. Hän nostaa esimerkiksi niin sanotun sateenkaarihallituksen, jossa kokoomus ja vasemmistoliitto voivat olla samassa hallituksessa, vaikka puolueiden talous- ja sosiaalipolitiikka eroavat toisistaan räikeästi.
Kuuntele Jussi Westisen haastattelu jutun alta. Haastattelusta on saatavilla myös tekstiversio.
Juttua muokattu 7.10.2025 kello 14:32: Kohtaa vastakkainasettelujen voimistumisen hyvistä puolista muotoiltu uudestaan selkeyden vuoksi.

