Arvosanat alennuksessa!

Pärjääminen suomalaisissa kouluissa vaatii tänä päivänä vähäisempää osaamista kuin ennen. Jos vuonna 2000 ysiluokan todistusta koristi kutonen matematiikasta, olisi samalla osaamisella muutama vuosikymmen myöhemmin saanut kasin, kertoo Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) selvitys.

On siis melko helppoa tehdä johtopäätös siitä, että koulujen vaatimustaso on laskenut – ainakin jos puhutaan osaamisesta, jota testeillä voidaan mitata.

Alhaisen vaatimustason puolesta puhuvat myös muut tutkimukset. Toisessa Karvin selvityksessä todettiin, että viime vuoden kuudesluokkalaisista noin seitsemän kymmenestä sai äidinkielen arvosanaksi kahdeksikon tai paremman, mutta vain 16 prosentin osaaminen vastasi todellisuudessa arvosanan kriteereitä. Hyvän arvosanan saa siis liian helposti.

Vaatimustason laskeminen ei tunnu järkevältä. Yrittävätkö oppilaat tosiaan koulussa parhaansa, jos hyvän arvosanan voi saada alhaisella osaamisella? Arvosanojen merkitys katoaa, jos ne eivät vastaa todellisuutta.

Löperöt vaatimukset tuntuivat kieltämättä järkevältä selitykseltä Pisa-tiputukselle

Samaan aikaan oppimistulokset syöksyvät alaspäin. Pisa-testit olivat vielä vuosituhannen alussa kansallinen ylpeydenaihe. Suomi oli vuonna 2003 paras OECD-maa matematiikassa, lukutaidossa sekä luonnontieteissä. Osaaminen on sittemmin vähentynyt lähes jokaisessa muussakin vertailumaassa, mutta tiputus on ollut Suomessa erityisen lujaa. Kärki oli viimeisissä vuoden 2022 testeissä kaukana edessä.

Kevään kuntavaalien yhteydessä järjestetyssä Ylen Suuressa vaalikeskustelussa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esitti, että laskenut vaatimustaso olisi yksi selittävä tekijä laskeneiden oppimistulosten taustalla. Löperöt vaatimukset tuntuivat kieltämättä järkevältä selitykseltä Pisa-tiputukselle.

Haastattelin aiheesta Tampereen yliopiston kasvatustieteiden professori Mari-Pauliina Vainikaista. Hän näki, että asetelma on itse asiassa päinvastainen. Vähäisempi vaatimustaso on enemmänkin laskeneen osaamisen oire.

Suomessa on siirrytty jo vuosikymmeniä sitten kriteeripohjaiseen arviointiin. Se tarkoittaa, että arvosanan pitäisi määräytyä yhteisten vaatimusten perusteella. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin toinen.

Koska arvostelukriteerit ovat melko löyhät ja epäselvät, opettajille jää paljon tulkinnanvaraa. Vainikaisen mukaan silloin käy usein niin, että arvosanoja kytketään jossain määrin oppilaiden yleiseen tasoon. Luokan paras voi siis saada ysin tai kympin riippumatta hänen tasostaan.

Kuuntele, mitä Tampereen yliopiston kasvatustieteiden professori Mari-Pauliina Vainikainen sanoo arvostelun haastavuudesta. Voit myös lukea Vainikaisen kommentin.

Ympäristö vaikuttaa siis vaatimustasoon. Jos koulun yleinen taso on parempi, arvostelu on tiukempaa.

Tätä taustaa vasten arvosanojen inflaatio vaikuttaa loogiselta. Jokaisesta luokasta löytyy nykyäänkin paras, keskiverto ja huonoin, joihin suhteuttaa muiden arvosanat. Luokka kokonaisuudessaan on kuitenkin todennäköisesti heikkotasoisempi kuin ennen.

Harva kiittelee aikuisena opettajaa, joka päästi helpolla.

Oli kyseessä sitten syy tai seuraus, vaatimustason lasku vaikuttaa joka tapauksessa väärältä suunnalta. Korkea vaatimusaste parantaa tutkitusti oppimistuloksia lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, eikä se tee vahinkoa heikommin pärjääville.

Löysä arvostelu voi myös luoda vääriä mielikuvia. Jos käsitys omasta osaamisesta ei vastaa todellisuutta, totuus voi iskeä kasvoja vasten myöhemmin elämässä. Harva kiittelee aikuisena opettajaa, joka päästi helpolla.

Arvosanat eivät myöskään vaikuta tasa-arvoiselta tavalta vertailla oppilaita, kun niiden suhde todellisuuteen voi olla hatara. Peruskoulusta hakeudutaan toiselle asteelle päättöarvosanoilla. Ei kuulosta yhdenvertaiselta, että luokan ja koulun taso voi vaikuttaa omaan menestykseen.

On kuitenkin epäreilua syyttää opettajia siitä, että he eivät osu oikeaan arvioidessaan oppilaita. Opettajien arkea kuormittavat tiheään muuttuvat opetussuunnitelmat, vastuiden jatkuva lisääntyminen sekä epäselvät arviointikriteerit.

Tällöin on luontevaa, että opettajat turvautuvat vertailuun, vaikka se ei toivottavaa olisikaan.

Tilannetta voisi helpottaa se, että opettajille laadittaisiin selkeät kriteerit siitä, minkälaista osaamista mikäkin arvosana vaatii. Lisäksi arvioinnin tueksi kannattaisi tarjota konkreettisia esimerkkejä siitä, minkälaista on vaikkapa ysin oppilaan osaaminen.

On kohtuutonta väittää, että peruskoulun haasteet ratkaistaisiin vain vaatimalla oppilailta enemmän. Alenevan osaamistason taustasyyt ovat moninaiset, eikä niitä ratkaista yhdellä konstilla.

Vastaus tippuvaan osaamiseen ei kuitenkaan pitäisi olla se, että hyväksymme heikon tason. Arvostelun pitäisi vastata todellista osaamista. Emme voi vain luovuttaa ja antaa toistaan seuraavien sukupolvien olla jokaisen huonompi kuin edellinen.

Mari-Pauliina Vainikainen kertoo aiheesta myös pitkässä haastattelussa.