Soitin 14 vuotta musiikkiopistossa.
Niinä vuosina kulutin jopa kolme iltaa viikosta soittoharrastukseen, kasvoin muusikoksi ja itkin harrastuksen takia turhan monta kertaa.
Ensimmäisistä musiikkiopistovuosistani muistan erityisesti opettajani. Hänestä on jäänyt mieleen punaiset hiukset ja vakiohajuvesi. Lähes joka viikko hän antoi minulle jonkin ulkoläksyn. Se oli yleensä lyhyt kappale tai etydi, eli harjoituskappale, joka minun oli määrä opetella kotona ulkoa.
Tavoitteena oli soittaa läksyt joka päivä. Esimerkiksi ulkoläksy oli helpompi oppia, jos sitä harjoitteli useampana päivänä viikossa. Päivittäinen harjoittelu kuitenkin toteutui vain harvoin, sillä kävin viikoittaisten soittotuntien lisäksi myös orkesterissa, teoriatunneilla ja muissa harrastuksissa.
Enkä ollut ainoa. Monet musiikkia opiskelevat nuoret tasapainoilevat musiikkiopintojen, koulun ja sosiaalisen elämän välillä. Soittoharrastus painostaa harjoittelemaan yhä enemmän, sillä vain harjoittelemalla voi kehittyä paremmaksi muusikoksi. Saatoin jättää perheen tai ystävien kanssa vietetyn ajan vähemmälle ja vetäytyä omaan huoneeseeni soittamaan.
Soittotunteja ennen olotilani oli usein sekava. Jännitin, menisikö ulkoläksy tällä kertaa ulkoa tai olinko varmasti harjoitellut riittävästi. En pystynyt lainkaan ennustamaan, millaista palautetta soittamisesta kullakin kerralla saisin. Joskus palaute oli negatiivista, vaikka olisinkin harjoitellut kovasti. Muistan useamman kerran itkeneeni opettajalle, että tällä viikolla en vain millään ehtinyt opettelemaan ulkoläksyä.
Näin ei pitäisi olla. Hyvä musiikinopettaja on joustava ja ottaa huomioon kunkin oppilaan luonteenpiirteet ja tarpeet. Lapsen ei pitäisi joutua murehtimaan, miten aikuinen reagoi suoritukseen.
Avoimet palautteet eivät enää tiivistäneet osaamistani numeroon yhden ja viiden väliltä.
Ehdin saamaan kahdesta ensimmäisestä tutkinnostani numeroarvosanan. Tutkinnot olivat sessioita, joissa soitin lautakunnalle asteikkoja, etydin ja kappaleita.
Kolmannesta tutkinnosta eli perusopetuksen päättötyöstä sainkin suulliset palautteet videolla. Tässä välissä taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma oli vaihtunut.
Opetussuunnitelman muutettiin keskeinen sanamuoto. Oppilaan arvioinnista siirryttiin oppimisen arviointiin. Arvioinnissa keskityttäisiin jatkossa siihen, kuinka oppilas on kehittynyt soittajana opintojen aikana.
Myös numeroarvioinnista luovuttiin suurilta osin. Perusopintojen sekä syventävien opintojen päättyessä oppilaille annettaisiin jatkossa sanallinen arvio.
Avoimet palautteet eivät enää tiivistäneet osaamistani numeroon yhden ja viiden väliltä. Ne lisäsivät tietoa ja pyrkivät johonkin muutokseen. Palautteissa sain vahvistuksen sille, mitkä olivat heikkoudet ja vahvuuteni sekä konkreettisia keinoja kehittyä soittajana.
Harrastaminen musiikkiopistossa ei ollut opetussuunnitelman vaihtumisenkaan jälkeen täydellistä. Huomasin, että palaute ja opetusmenetelmät riippuivat vahvasti opettajasta.
Orkesterin stemmaharjoituksista jäi useamman kerran paha maku suuhun. Niitä pitäneellä opettajalla oli tapana valikoida aina yksi parhaiten suoriutuva oppilas, joka esimerkiksi näytti muille mallia, miten kohdat tulisi soittaa. Toisaalta ryhmästä valittiin yksi silmätikku, joka sai kuulla epäonnistumisistaan monta kertaa harjoitusten aikana.
Vaikka opetussuunnitelmaan oli tehty muutoksia, se ei valitettavasti voi muuttaa jokaisen opettajan opetustyyliä. Muutoksilla kesti hiukan asettua käytäntöön. Muillakin taidealoilla on omat haasteensa arvioinnissa.
Kuuntele, mitä Inga Rikandi kertoo eri taiteiden alojen arvioinnista. Voit myös lukea kommentin.
Stemmaharjoituksen kaltaisessa ryhmäopetuksessa oppilaat alkavat helposti vertaamaan itseään toisiinsa. Tämä on noussut esiin myös kuvataiteen opetuksen tutkimuksessa. Oppilaat ovat kateellisia ja ihailevat heitä parempia. Keskinäinen arvioiminen ei ole kovin luotettavaa tai kannustavaa arviointitoimintaa. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman muuttuminen kitkee keskinäistä vertailua, sillä kirjallisia palautteita on vaikeampaa vertailla kuin numeroarvosanoja.
Kun valmistuin musiikkiopistosta, opetussuunnitelman uudistuneet arviointimenetelmät olivat jo asettuneet käytäntöön melko hyvin. Opintojen lopussa kirjoitin tekstin, jossa reflektoin omaa oppimistani syventävien opintojen aikana. Todistuksessa sain laajan kirjallisen palautteen minusta muusikkona. Sen kirjoittamiseen olivat osallistuneet minua opettaneet opettajat.
Musiikinopetuksen arviointi on menossa oikeaan suuntaan, mutta se ei tule koskaan olemaan helppoa. Uudistunut arviointi antaa kuitenkin oppilaalle hyvän käsityksen oppimastaan koko musiikkiopistouran aikana.
Asiantuntija kertoo asiasta myös pitkässä haastattelussa.