– Oma äitinikään ei tiedä, mitä oikeastaan teen, Benjamin Mercer, 52, nauraa.

Tällä Mercer ei tarkoita, että hänen ammattinsa on salaisuus. Se on julkista tietoa: hän on elokuvaleikkaaja. Yksi hänen leikkaamistaan elokuvista, vuoden 2017 Tuntematon sotilas, on kaikkien aikojen katsotuin kotimainen elokuva.

Mutta mitä elokuvaleikkaaja oikein tekee? Siihen on vaikeampi vastata. Sitä eivät tiedä edes monet alalla työskentelevät. Tämän Mercer on huomannut kun hän on keskustellut näyttelijöiden kanssa.

– Näyttelijöille ei ole välttämättä selvää, että se mitä kohtauksessa nähdään saattaa olla rakennettu useasta eri otosta.

Ei sillä että Mercer näyttelijöitä juurikaan näkisi. Paitsi tietokoneen ruudulta, jolta hän tuijottaa näyttelijöitä päivästä toiseen kiinnittäen huomiota heidän suoritustensa pienimpiin yksityiskohtiin.

Kasvotusten Mercer tapaa näyttelijät useimmiten ensimmäistä kertaa vasta ensi-illassa.

– Saatan mennä heille esittäytymään sanomalla: “Hei, et tunne minua, mutta olen viettänyt vuoden seurassasi.”

Leikkaus on yksinäistä puuhaa

On sunnuntai-ilta. Mercer on juuri lopettanut työpäivänsä työhuoneellaan Tampereen Kehräsaaressa. Edellinenkin päivä, itsenäisyyspäivä, kului töissä.

Mercer työskentelee lähinnä yksin. Ohjaajillakaan ei ole suurimman osan ajasta asiaa Mercerin edittiin eli leikkaajan työhuoneelle.

– Olen aina tehnyt uusille ohjaajille selväksi, että en halua istua heidän kanssaan joka päivä, Mercer sanoo.

Jos ohjaaja olisi jatkuvasti vieressä, päätöksenteko hidastuisi. Vasta prosessin loppupäässä, kun elokuvan leikkausta viimeistellään, Mercer viettää enemmän aikaa ohjaajan kanssa.

– Leikkaaminen vaatii paljon ajatustyötä, epäonnistuneita kokeiluja. Se vaatii leikkimistä, Mercer avaa.

Hong Kongista Ikaalisiin

Mercerin ensikosketus leikkaamiseen tapahtui siivouskomerossa. Teini-ikäisenä hän työskenteli Ikaalisten kulttuurisihteerin apulaisena. Ikaalisten kaupunki oli hankkinut alkeellisen VHS-pohjaisen leikkausjärjestelmän, joka oli pystytetty auditorion siivouskomeroon. Mercer leikki sen kanssa televisiosta nauhoitetulla Paluu tulevaisuuteen 2 -elokuvalla. Kun hän onnistui yhdistämään ääntä ja kuvaa elokuvan eri kohtauksista, vaikutelma oli “maaginen”.

Ikaalisiin Mercer muutti yhdeksänvuotiaana. Englantilaisen isän ja suomalaisen äidin poika oli syntynyt Hong Kongissa. Isä oli Iso-Britannian armeijassa, ja siksi perhe muutti usein maasta toiseen. Saapuessaan Suomeen Mercer osasi vain yhden sanan suomea: ”hyvä”. Se oli helppo muistaa, koska lausuttuna se muistutti englannin kielen sanaa ”hoover”, imuri. Koulussa hän opiskeli suomea samalla kun muut oppilaat olivat englannin tunnilla.

Lukion jälkeen Mercer kävi Karkun evankelisen opiston viestintälinjan Sastamalassa, josta hän jatkoi Taiteen ja viestinnän oppilaitokseen Tampereelle. Opiskeluvuosinaan Mercer teki vuoroja Yleisradiolle, ja valmistuttuaan hän meni töihin Neloselle Helsinkiin.

Elettiin 90-luvun jälkipuoliskoa, ja Suomessa oli alkanut Nokian menestyksen siivittämä nousukausi. Nokian nousun seurauksena suomalainen mainosala eli kultavuosiaan. Mainoksiin pistettiin ennen näkemättömän paljon rahaa, ja ne olivat entistä tyylikkäämpiä. Mercerin mainosalalla työskentelevä opiskelijakaveri Jappe Päivinen sai houkuteltua hänet Nokian mainonnasta vastaavalle Woodpecker Filmille töihin.

– Jappe sanoi, että älä ajattele niitä mainoksina vaan erittäin lyhyinä lyhytelokuvina, Mercer kertoo.

Ensiaskeleet elokuvan parissa

Mainosten kautta avautui myös ovi elokuvamaailmaan. Nousuvuosina mainoksiin palkattiin ohjaajia elokuvapuolelta, ja yksi heistä oli Mercerin kanssa työskennellyt Olli Saarela. Eräänä päivänä Saarelan tuottaja soitti Mercerille ja pyysi häntä leikkaamaan Saarelan seuraavan elokuvan.

Mercer kokee itsensä onnekkaaksi, että aloitti elokuvaleikkaajan uransa juuri Saarelan kanssa. Saarela antoi paljon vapauksia nuorelle leikkaajalle. Hänen ohjeensa Mercerille oli ”yllätä mut”.

Mercer otti vapauksistaan kaiken irti leikatessaan Saarelan Harjunpää ja pahan pappi -elokuvaa.

– Käsikirjoituksen tasolla kaikki näytti ihan ok:lta mutta leikatessa kävi tosi nopeasti ilmi, että elokuvan alku on ongelmallinen.

Mercer päätyi aloittamaan tarinan ensimmäisen osion keskeltä. Käsikirjoituksesta poikkeava rakenne jäi lopulliseen elokuvaan. Tätäkin on leikkaaminen: elokuvan uudelleen käsikirjoittamista.

Leikkaaja ei tavoittele julkisuutta

Siitä lähtien, kun Mercer aloitti elokuvien leikkaamisen 20 vuotta sitten, hänelle on riittänyt töitä: näytelmäelokuvia, tv-sarjoja ja dokumentteja. Nyt työn alla on Aku Louhimiehen Lapin sota -elokuva.

Toisin kuin esimerkiksi näyttelijät – ja jotkut ohjaajat – leikkaajat eivät nauti suuren yleisön huomiosta. Mercerin mielestä ei tarvitsekaan. Hän ei tavoittele tähteyteen liitettyä glamouria. Mainostoimistoaikoina Mercer pistettiin englannin taitonsa takia hoitamaan kansainvälisiä asiakassuhteita. Hän vei jatkuvasti asiakkaita Michelin-tason ravintoloihin Lontoossa. Lopulta Mercer pyysi pomoltaan vapautusta näistä tehtävistä. Hän halusi vain leikata.

Alalta on kuitenkin tullut tunnustusta. Mercer voitti parhaan leikkauksen Jussi-palkinnon elokuvasta Tuntematon sotilas. Tästä huolimatta hän kyseenalaistaa koko ajatuksen palkintojen jakamisesta leikkaajille. Mercerin mukaan lopputuloksen perusteella on mahdotonta arvioida kuinka hyvän työn leikkaaja on tehnyt, koska ei voi tietää minkälaista leikkaajalle annettu materiaali on ollut.

– Tuntematon sotilas oli tosi hyvin ohjattu, mahtavasti kuvattu ja näytelty. Mieluummin antaisin leikkaajalle palkinnon siitä että on saanut huonosta materiaalista hyvän elokuvan. Se vasta urakka onkin.