P47-tila on remontoitu vanhoista toimistotiloista pääosin vapaaehtoistyöllä. Joukko Triben aktiiveja asettui avajaispäivänä samaan kuvaan. Y-kampuksen Santeri Tuovila on kuvassa oikealla.

Startup-yhteisö remontoi kokoontumispaikan vanhaan toimistotaloon

Aiemmin startup-aktiivit pitivät kokouksia eri puolilla kaupunkia.

Tamperelaiset startup-yrittämisestä kiinnostuneet saavat uuden kokoontumispaikan. Yliopiston läheisyydessä sijaitsevassa P47-tilassa juhlitaan tänään avajaisia. Tilan nimi tulee osoitteesta Pinninkatu 47.

– Pidimme aiemmin startup-yrittäjien kuukausikokouksia eri yhteisöjen tiloissa Tampereella. Kokouksia oli muun muassa yliopistoilla ja Pirkanmaan nuorten yrittäjien tiloissa, kertoo korkeakouluopiskelijoita yrittäjyyteen kannustavan Y-kampuksen Santeri Tuovila.

P47 on Tribe Tampereen kokoontumistila. Tribe yhdistää startup-yrittäjät, yrittäjyydestä kiinnostuneet ja yrityksiä tukevat. Toiminnassa ovat mukana muun muassa Tampereen kaupunki, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Y-kampus.

Tuovilan mukaan startup-yrittäjyys tarkoittaa sellaista yritysideaa, jota ei voi selittää lyhyesti. Esimerkiksi parturin voi selittää yhdellä sanalla. Parturitkin voivat toki innovoida Tribessä jotakin uutta.