Ministeriö haluaa kuulla kansaa kellojen siirtelyssä – ”Tarkoitus on osallistaa kansalaisia”

Suomalaiset voivat nyt kertoa mielipiteensä kellojen siirtämiseen otakantaa-palvelussa. Kysely alkoi keskiviikkona ja se on avoinna 12. lokakuuta saakka. Kysely on kerännyt reilun vuorokauden aikana jo miltei 140 000 vastausta.

Liikenne- ja viestintäministeriö haluaa kerätä kansalaisten mielipiteitä päätöksenteon tueksi, kun Suomessa siirrytään pysyvästi kesä- tai talviaikaan. Kyselyn lisäksi ministeriö kuulee kansaa alueellisesti, ikäryhmittäin ja sosioekonomisesti edustavan gallupin avulla. Tuloksia hyödynnetään, kun Suomi valmistelee kantaansa EU:n direktiiviehdotukseen kesäajasta. Lopullisesti kellonajasta päättää eduskunta, jos kellojen siirtelystä päätetään luopua.

Alun perin aiheeseen liittyvä kansalaisaloite tuli eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2017.

Liikenne- ja viestintäministeriön turvallisuusyksikön johtajan Elina Thorströmin mukaan kyseessä ei ole kansanäänestys.

– Tarkoitus on osallistaa kansalaisia ja saada sitä kautta heidän näkemystään esille. Vastaukset otetaan huomioon asian käsittelyssä. Kyselyn lisäksi tehdään gallup, josta virhemarginaali pystytään laskemaan.

Lisäksi avoimen palautteen osuus on tärkeä, ja se otetaan huomioon prosessissa.

Sivustolla ei ole vaihtoehtoa nykyjärjestelmässä, eli kesä- ja talviajassa pysymiseen. Kyselyssä voi kuitenkin antaa mielipiteensä siihen, mihin aikavyöhykkeeseen Suomen tulisi kuulua. Myös avoimen palautteen antaminen on mahdollista.

– Tavallaan meillä on kanta jo siihen, Suomessa parlamentti on sitä mieltä, että kellojen siirtelystä olisi hyvä luopua, Thorström toteaa.